Punainen kortti

Riks, raks ja poks!

Polvi sanoi sommoro ja pärähti päreiksi. 

Näyttää hyvältä, tuntuu pahalta. Ei se siis ainakaan vituiksi ole mennyt.

Vajaa viikko takaperin huomasin vasemmassa polvessani viiltävän kivun laittaessani lenkkareita jalkaan. Ajattelin kivun menevän ohitse kun ei se mitenkään sietämätöntä saati poikkeuksellista ollut. Eikä se enempää tuona päivänä vaivannutkaan.

Seuraavana päivänä sain kutsun kaverilta tulla seuraksi Lahden satama-alueelle jauhamaan tuubaa ja ihmettelemään fillarihommia. Noh, koska minulla ei kummoisempaa tekemistä ollut, päätin pyöräillä läskipyörällä käymään satamassa. Huomasin poljeskellessa paikallisia ylämäkiä ajoittaista kipua vasemman polven alapuolella mutta en pitänyt sitä juuri minään. Annoinpa koiville jopa kunnolla runtua kotiin päin ajaessani, kun tuon päivän lenkki ei oikein muuten kovin kuormittava tai pitkä ollut.

Viikonlopun koittaessa fiilikset jalassa kuitenkin huononivat. Kipu muuttui terävämmäksi ja pyöräilyn yhteydessä tunsin kipua jokaisella vasemman jalan polkaisulla. Päätin vähentää pyöräilyn minimiin. Tämä ei kuitenkaan selkeästi ärtynyttä koipea rauhoittanut, vaan se tuntui äkeältä kuin pukamien torikokous peräaukon tienoilla. Polvi kipuili jatkuvasti koukistuksien yhteydessä, ja olipa jopa sohvalla vaikea löytää asento missä en olisi saanut tulikivenkatkuisia sähkeitä Polvikukkulan juna-asemapäälliköltä.

Viikonlopun jälkeen teinkin sitten jotain suhteellisen poikkeuksellista: menin lääkäriin. Lääkärissä sain kuulla vaivan olevan mitätön nuorilla jalkapalloilijoilla usein esiintyvä ongelma, ja että se menisi ohi levolla. Hyvä niin. Tuomarin roolissa lääkäri kuitenkin mätkäisi tälle pyöräilykenttien turpealle Maradonalle punaisen kortin ja tuumi pyöräilyhommien olevan pannassa ainakin kaksi viikkoa. Yläkroppaa puolestaan voisin kuulemma treenata, ja sitä ei oikein voinut ottaa kuin vinkkinä selkeästi heikonoloisen fysiikan parantamistoiveena ammattilaisen puolelta. 

Oli miten oli, sen tarkempia ohjeita putkikamelinkuritushommien jatkosta en saanut, vaan kiireinen lääkäri laittoi minut hajamielisen oloisesti pihalle vastaanotoltaan. Olihan toki omakin aikani jo melkein 30 minuuttia myöhässä mutta olisin halunnut kysyä vielä vasemmasta kädestäni jota on vaivannut n. 7 kuukauden ajan tenniskyynärpäämainen vaiva. Jäi sitten kysymättä.

Sain lääkäriltä myös reseptin jonninsortin alkoholipohjaisesta liukuvoiteesta, joka jättää polveen hieromisen jälkeen jälkeensä erittäin miellyttävän näköisen keltaisen kumipinnan joka sotkeutuu runsaisiin jalkakarvoihini muuttuen suhteellisen pysyväksi osaksi itseäni. En tiedä vaikuttaako kyseinen geeli mitenkään, mutta lähes viikon lepuuttamisen jäljiltä polvi tuntuu hieman paremmalta. Ehkä tämä viherkenttien kehäraakki vielä pääsee kapuamaan pyörän selkään nykimään kilometrejä takataskusta roikkuvaan hien lähes puhkipolttamaan excel-tulosteeseen.

Tämä olisi mainio juttu, sillä kesälomani on käytännössä jo sen kliseisen nurkan takana ja haluaisin kesäaamuisin päästä kunnon pyörälenkeille ilman aikataulupaineita. 

Valitettavasti tässä on hukattu kovaa pyöräilyvuotta ajatellen taas yksi viikko ja kesälomaa odotellessa tulee vielä toinen mokona. Kova pyöräilyvuosi muuttuu taas rahtusen kovemmaksi, ja nyt näyttää hieman siltä että vuoden kovimmat hetket pyöräilyn suhteen tullaan näkemään syksyllä ja talvella. Jos polveni ei olisi siirtynyt vaivaiskotiin, niin olisin saavuttanut puolen vuoden merkillä tavoitteestani tasan puolet mutta se jäänee nyt saavuttamatta. Hihaan kätkettynä ässänä on pakko pitää lähestyvää kesälomaa ja toivoa että polvi ja pää kestää jotta käyrä saadaan tavoitetasolle heinäkuun aikana....

Ei se käyrä huonolta näytä kun seisoo noin nätisti...

Eipä tässä sen kummempia kampirintamalta tällä kertaa. Ei muuta kuin erinomaista juhannusta kaikille siitä nauttiville! Älkää pyöriä polttako, ja pitäkää miehet ne munat housuissa kun veneilette...

Kesäterkuin,
Kapteeni Polvikipu

Rollon päivityspäiväkirja – Terveisiä perseeltä

¡Ay, caramba!

"Postikeisari tässä terve! Tilaamanne satula on saapunut paikallisen postirobotin uumeniin, ja voitte noutaa satulan. Suosittelen toimimaan muutaman päivän kuluessa sillä robotin vatsahapot sulattavat tuotteen pikkuhiljaa, ja joudutte vielä tilaamaan uuden."

Kyllä vain, arvon lukija! Tämä tarkoittaa vain yhtä asiaa. Olen pitkästä aikaa aloittanut aina yhtä makoisan puuhastelun; päivitysprojektin! Tällä kertaa kohteena on rakas kaupunkiraaserini: Specialized Roll Globe 7, tuo aikanaan huutokaupasta voitettu teräshäkkyrä mutkattomasti toimivalla seitsenpykäläisellä Nexus-vaihteistolla ja iättömän kauniilla ulkomuodolla.

On aika päivittää tämä maanteiden pintoja lehtokotilon lailla nuoleva urbaanien alueiden polkupyörä kisakireyteen! Siirretään pappasatula ja mehupillimäinen riser-tanko historiaan ja laitetaan tilalle katu-uskottavuutta ja vauhdikkuutta. Kyseiset ulkoiset attribuutit eivät kuitenkaan ole tässä nyt ihan tärkeimmät syyt päivitykselle. Kovan pyöräilyvuoden mukanaan tuomat pidemmät lenkit käyvät keskirasvaisen fysiikalle suht ykstoikkoisiksi, kun valittavana on vain tasan kaksi ajoasentoa: satulan selästä pappamoodissa tai putkelta "täysiä". Pitkillä lenkillä olen havainnut käsissä hieman puutumista ja uskoakseni droppitangolla voin vatkata ajoasentoa paljon monipuolisemmin. Käytännön syyt ovat siis osittain tämän muutostyön taustalla.

Kaikkihan nyt Rollon ovat nähneet, mutta tässä potentiaalisille uusille lukijoille muikkariksi kuva pyörän nykytilasta.

Koska projekti syntyi hieman keskosena, en ole vielä saanut tarvittavista päivityskomponenteista kuin satulan ja ohjaustangon. Satula, Charge Spoon, löytyi kotimaisesta pyöräpalikkapuljusta ja ohjaustangon, Nittoa "suoraan" Japanista, sain ostettua pois hyvältä tutulta sopuhintaan. Ohjaustankoa ei puolestaan voi vaihtaa ennen kuin saan uudet jarrukahvat, vaijerit ja tankonauhat. Viimeksi mainittujen palikoiden pitäisi olla Brittien kuninkaallisen postin hoivissa parhaillaan. Parhaassa tapauksessa jo matkalla kotiniemellemme.

Uusi ohjaustanko ja satula.

Koska käsissäni ei ollut käytännössä mitään muuta järkevää asennettavaa kuin satula, niin päätin aloittaa homman vaihtamalla satulan. Satulan vaihto on nopea ja helppo homma, niin ei tässä tarvinnut edes rasvata näppejä, saati vaivata jotain rasvanäppiä, homman hoitamiseksi. Rasvasin kyllä omaa koneistoa hieman alkoholilla, koska meikäläisen hermoilla ja hyvin kulutetulla ja venytetyllä pinnalla kaikki lisätarmo on tarpeen. Mutta voi pojat! Muutaman minuutin ahertamisen jälkeen pyörän lookki oli dramaattisesti nopeampi. Tällä satulalla mennään keskinopeuksissa taas yli 25km/h!

Heti asennuksen jälkeen päätin pyöräillä testimielessä lähikapakalle asti ja ensituntumat uudesta (tai vanhasta, koska kaverin pyörällä olin tätä kyseistä satulamallia jo kokeillut) perspallojen halkojasta olivat suorastaan silkkiset! Satulan välilihan hellään halaukseen ottava "painetta hellittävä kanava" hoitaa hommansa erinomaisesti. Kaukana oli tuntemukset kartiomaisesta teräspalkista joka väkisinasettuu hanuriin. Pienessä laitamyötäisessä suoritetun parin kilometrin testilenkin perusteella oli kuitenkin mahdotonta sanoa miten lähtevien laituri suhtautuisi tähän uuteen kuormurimalliin pitkillä lenkeillä.

Parin päivän odottelun jälkeen pääsin sitten vihdoinkin testaamaan uuden jakkaran hieman pidemmällä maantielenkillä. Normaalisti olen käyttänyt läskimassan ja satulan välillä meininkiä pehmentäviä pehmusteellisia pyöräilyhousuja. Päätin kuitenkin jättää ensimmäiseltä 40km+ lenkiltä pyöräilyhousut pois. Halusin kohdata uuden tuttavuuden raa'alla pinnalla. En sentään kuitenkaan ihan kivet ja karriwursti vilkkuen, koska en ole vielä siinä kunnossa että jaksaisin sotkea sinivilkuilla varustettua Volkkaria pakoon kovin kauaa. Ruskea satula tosin puoltaisi paljaspyöräilyä, kun ei tuossa pinnassa pinnistelyn jäljet juuri näkyisi! Hienosti ajateltu etupeltoon tämäkin juttu, vaikka pidän erittäin epätodennäköisenä semmoista skenaariota jossa pyöräilen alasti ympäri kyliä. Ei se kuitenkaan mahdotonta ole.

Rollo nojailemassa tolppaan Pennalan maalaismaisemissa. 

Reilun 1,5 tunnin lenkin perusteella voin sanoa, että satulapäivitys oli nappiosuma. Jopa ilman vaippapöksyjen tuomaa lohduttavaa pehmeyttä satula tuntui miellyttävältä ja hikisten pakaroiden hölskyessä roimasti tylsänharmaissa keinokuitushortseissani, en saanut lenkin aikana hiertymän hiertymää. Miten alle 40 eurolla voi saada näin hyvän satulan? En tiedä, mutta kehitysporukalle on heitettävä isot bonarit, ja perustettava jonkinmoinen satulakultti palvaamaan Spoonin äärelle sillä ei tämä satula ole voinut ilman kevyttä okkultismia syntyä. Oli miten oli, tämä hyökkäyslusikka on erittäin tervetullut lisä arsenaaliin *tirsk* ja on todellakin tullut jäädäkseen!

Vielä ei näy pinttynyttä hikeä ja perskarvojen harjaamia uria. Upea satula!

En malta odottaa muiden tilaamien osieni saapumista, sillä uuden satulan myötä mielessäni roihuaa palava halu saada myös ohjaamo samalle tasolle kuin sohvaosasto. Potentiaalisina lisähankintoina on vielä uuteen lookkiin sopivat polkimet ja lähes loppuun ajettujen Spessun Espoir Sport renkaiden vaihto uusiin. Uudet renkaat ja polkimet tulevat myös istumaan suunnittelemaan lookkiini paremmin, joten arvon lukijat, malttakaa mielenne vielä hetki sillä lisää päivitysherkkua on luvassa lähiviikkoina! Aijaijai!!

Kesäisin terkuin,
Kapteeni Päivityskeppi

Tajuntaan tärähtävät toukokuun touhut

Toukokuu, toukokuu, toukokuu...

...tuo gregoriaanisen ja juliaanisen kalenterin viides etappi, kuu jolloin tauot tehdään. Virkistävään viherrykseen herännyt luonto ei loppujen lopuksi kuitenkaan virkistänyt minua tarpeeksi vaan tein taukoa ihan omasta takaa. Sanonta: "Ei toukokuun ruohoilla ole koskaan lehmiä ruokittu.", pitää kylmästi paikkansa analogiana pyöräilylleni. Ei meikäläisen toukokuun pyöräilyillä nimittäin ennätyksiä rikottu.

Jäin itseasiassa hieman jopa huhtikuun saldosta mutta en kovin paljon. Välilihan satulalla kiusaamisen sijaan laitoin taas ahkerasti töppöstä toisen eteen munaravaamalla ympäriinsä kuin sauvakävelyyn hurahtanut eläkeläinen. Joku voisi sanoa että kävely on hyvää vaihtelua jatkuvalle pyöräilylle, mutta itse sanon että se on toiselta nimeltään Hukkaan heitettyä pyöräilyaikaa. Olkoonkin, että kyseiset kävelyt ovat lähes kaikki tuiki tärkeää koiran ulkoilutusta eli ns. "poikien lenkkejä", ja viikonloppuisin ollaan saatu kävelylenkeille viehättävää seuraa rakkaasta vaimostani! ^_^ <3

Garminilta lähetetty kuukausirapsa on helppo tapa vertailla paria edellistä kuukautta.

Kuten ylläolevasta grafiikasta käy ilmi, toukokuussa tuli käveltyä huomattavasti enemmän kuin huhtikuussa. Toisaalta kun katsoo pyöräilyyn käytettyä aikaa niin olin toukokuussa kauemmin satulan päällä puuduttamassa alapäätäni ja piristämässä verenkiertoa yläpäässäni. Keskinopeudessa (ja sen myötä kuljetussa matkassa) on havaittavissa selkeä ero pyöräilyn saralta ja sille on olemassa looginen selitys. Keskityin nimittäin toukokuussa oikeasti maastopyöräilemään metsäpoluilla sen sijaan että kulutin fätin pienimpiä takarattaita polkemalla pitkin hiekkateitä. Toki siirtymiä tuli toukokuussakin, kun en suoranaisesti asu hyvien polkujen vieressä. Ja kävinhän myös vaihtelun nimissä tarkastelemassa lähialueiden umpipaskoja pikiteitä Rollolla.

Toukokuu alkoi osaltani erittäin huonoissa merkeissä. Huhtikuun loppupuolen lenkillä onnistuin ääliömäisesti telomaan fätin takavaihtajan korvakkeen ja sen myötä toukokuu lähti käyntiin yksinkertaisella pikkurempalla. En itseasiassa ensin huomannut koko korvakkeen vääntymistä vaikka tsekkasinkin sen heti tölväisyn jäljiltä. Ajattelin, että vaihteiden säädöissä meni joku vituralleen. Kaverini luona säätöyrityksen yhteydessä jouduttiin kuitenkin toteamaan että onhan se vaihtaja käyrä kuin EU-standardeihin sopiva kurkku. Ei muuta kuin uusi korvake Lahden Polkupyörähuollosta ja vaihtohommiin.

Tän tason perushommaan pystyy jopa näin surkea "pyörämekaanikko" kuin meikäläinen.

Vaikka korvakkeen vaihtaminen olikin helppo homma, niin vaihteisto ei rempan jäljiltä ihan täydellinen ollut. Pitäisi selvittää tarkemmin tuo vaihteiston hienosäätöön liittyvä prosessi. Ymmärrän kyllä teoriassa miten se tehdään mutta en ole siltikään saanut vaihteita koskaan säädettyä läheskään yhtä hyväksi kuin hyvä ystäväni Herra Nikkinen saa. Epäilen itseasiassa, että omien säätöjeni jäljiltä vaihteet toimivat yleensä entistä huonommin tai jopa niin huonosti ettei edes piinkova säätäjä saa niitä enää kuntoon ilman atomitasolle purkamista ja uudelleen kasaamista. No oli miten oli, vaihteisto toimi siedettävästi pienimmillä rattailla, joten siirtymät sujuivat mallikkaasti vauhdilla. Valitettavasti rutinaongelmat kiteytyivät niille muutamille maastopyöräilyn kannalta oleellisille rattaille jotka tarjoavat turpeessa sotkottavalle tarvittavat välitykset mielekkääseen etenemiseen. Nooh... parit vittuperkeleet on vasta lipsahtanut metsikön yksinäisyydessä, kun on sopivassa kohtaa mäkeä voimansiirto pettänyt.

Siedettävässä ajokunnossa olevalla fätillä tuli suunnattua toukokuussa "sinne ja takaisin".

Toukokuun alkupuolella oli muitakin ongelmia kuin vaihtajan korvake. Betamiehen pollean pullea hyljevartalo keräsi ympäristöstä riittävästi bakteereja sun muuta paskaa, ja sisuksia puolustavan kansalliskaartin virkaa toimittaneet valkosolut joutuivat tositoimiin. Pöpöjen synkkä maihinnousu oli sen verran väkevä, että kansalliskaarti joutui heittämään boltterit maahan ja mies sairastui tuntuvasti kehoa kurittaneeseen miesflunssaan valkoisen lipun liehuessa antautumisen merkiksi. 

Pyöräilylle tuli tappion myötä armottoman miehitysajan kestänyt tauko. Sissijoukkojen peräänantamaton johtaja, kapteeni Daedric Kämpfer, käänsi kuitenkin viidentenä miehityspäivänä asiat päälaelleen ja miehittäjät saatiin kellistettyä tarpeettoman verisillä sissi-iskuilla. Sodan jälkipyykin takia jouduin kuitenkin himmailemaan tahtia seuraavilla pyöräilykerroilla, koska en halunnut herkän tilanteen kärjistyvän uudestaan vakavammaksi selkkaukseksi. En kuitenkaan malttanut jäädä ihan sohvaperunaksi vaan otin iltaohjelmaan sisäisten pöpökonfliktien kuuntelemisen sijaan lintubongailua ja valokuvailua erittäin verkkaisen kävelyn muodossa. Taas tuo kävely. Perkele. Noh, maailman vähäseuratuimman pyöräilyblogin statusta on ylläpidettävä ja mikäs sitä sen paremmin tukisi kuin mistä tahansa muusta kuin pyöräilystä kirjoittaminen!

Allekirjoittanut tautipesäke kävelyreissulla kuvaamassa lintuja ja muuta luonnosta löytyvää.

Nyt kun mietin tarkemmin toukokuuta, niin mainitsemani himmailu sairastelun jälkeen ei ehkä ihan pitänyt paikkaansa... lähdin nimittäin lintubongailureissulle Kilpiäisiin ja siitä aina Isosaareen asti. Matkamittariin taisi ruuvaantua yli 50 kilometriä mutta ainakin keskisyke oli hyvin maltillinen 129. Eli jonkin sortin järki pysyi tämän typeryydellä vuoratun kallon sisuksissa. Toukokuussa tuli suoritettua myös perinteinen keväinen Tour de Urheiluopistot, eli suht leppoisa pyöräreissu Pajulahden urheiluopistolle josta matka jatkuu Vierumäen urheiluopistolle ja sieltä takaisin kotipesään. Tänä vuonna olin kuitenkin runnonut polkimia jokusen kilsan ennen tätä itselle raastavaa reissua ja yllättäen tämä 70km+ matka taittui ilman minkäänmoisia ongelmia. Ehkäpä kunto on tosiaan parantunut viidessä kuukaudessa!

Tour de Urheiluopistot -reissun taukopaikka idyllisellä Ruuhijärvellä. Maalaisromantiikkaa parhaimmillaan!

Tourin ja pitkän bongailupyöräilyreissun lisäksi toukokuulle mahtui muutamat muutkin mainitsemisen arvoiset lenkit. Suosimani paikallinen pyöräkauppa palautti maanantaiohjelmaan ohjatut maastolenkit. Lahden Polkupyörähuollon sponssaamien LaPyn pyöräilijöiden johdolla suunnattiin tutustumaan Lahden alueen maastoihin. Itse olen tähän päivään mennessä selvinnyt mukaan ensimmäiselle ja kolmannelle maastolenkille. Toinen keikka jäi väliin jo mainitun Tour de Urheiluopiston takia. Porukkalenkit olivat yllättävän mieluisa kokemus vaikka kolmannella porukkalenkillä Karistossa minusta tuntuikin siltä että olen teknisesti hieman liian vaikeilla poluilla. Omaan tahtiin polut eivät olisi niin pahoja mutta selkään hengittävä letka aiheutti lievää stressiä ja "pakon" tunnetta vauhdikkaasta etenemisestä. Ehkäpä olisi pitänyt siirtyä pitämään jonon perää keskivaiheen sijaan...

Kuva ekalta Maanantaimaastolta. LaPyn maastokuski joukon ruorissa.

Maanantaimaastot ovat myös osoittaneet surullisen huvittavasti kuinka iso osaamisero on pitkän linjan maastopyöräilijöillä verrattuna itseen. Joukon vetäjän perässä, juurakkoista mäkeä laskiessani, saatoin vain ihmetellä kuinka kaveri lisää kaulaa joka sekunti useammalla metrillä. Hänellä kammet pyörivät, itsellä vapaaratas rääkyi kuin kiimainen kettu. Lisäksi hyytelösormeni hapuilivat pakonomaisesti jarrukahvoja aina kun läskipyöräni natisi liitoksistaan ryskätessään väkivaltaisesti juurien ja kivien ylitse. Huhhuh. Noh, oppia ikä kaikki. Pitäisi rohkeammin suunnata vastaavanlaisille metsäpoluille ja lisätä vauhtia pikkuhiljaa. Tuo jarruttelu ja arkuus tuntuu vaikeuttavan juurakoiden ylityksiä. Eipä siinä, kertoohan se vanha viisauskin jarrujen olevan vauhdin surma...

Porukkalenkeiltä on jäänyt käteen myös uusia kivoja polkuja joita on nyt tullut viime ajat koluttua oikein urakalla. Renkomäen ja Ämmälän uudet polut ovat jo aika tuttuja ja niillä ajelu on oikein mielekästä. Innostuinpa asiasta niinkin paljon, että päätin kuvata Ämmälän reiteistä mieluisimmalla hieman videopätkää. Alkuvuodesta tekemäni lyhäri läskipöyräilyn iloista keväällä, jätti jälkeensä kipinän hyvänmielen videoiden tekemisestä. Suunnitteilla on tällä hetkellä ainakin pari "produktiota" joista toiseen yritän saada lainaksi työpaikan action-kameraa uusien kuvakulmien löytämiseksi. Kyseinen kamera voi tosin olla käytössäni aika turha, kun tämä oma pyöräily on kaukana vauhdikkaasta action-pyöräilystä jota kameroitaan tuputtavat valmistajat esittelevät toinen toistaan upeammissa videoissa. Oma pyöräily tuntui vauhdikkaalta mutta videolta katsottuna se näytti samalta kuin katsoisi mannerlaatan jonottavan vuoroaan verotoimistossa. Verkkaisaa ja ihanaa.

Ämmälän polkujen kaunista metsämaisemaa.

TOUKOKUU LUKUINA

Kuukauden alussa esiintyneistä ongelmista huolimatta toukokuu oli loppujen lopuksi ihan hyvä pyöräilykuukausi. Vaikka jäinkin muutaman kympin tavoitteestani niin sain muutamia uusia ja mieleenpainuvia pyöräilykokemuksia. Säät suosivat pääasiassa ja tulipa metsään lähdettyä ns. huonommillakin säillä. Tässä vaiheessa kovaa pyöräilyvuotta kun ei enää ole varaa tekosyihin. Nyt on painettava paljaalla ja paljon. Pyöräilyvuosi ei missään tapauksessa ole kriisissä, mutta epäilen että joulun lähestyessä tulee pyöräiltyä vähemmän kuin tässä kevät-kesä-syksy-akselilla.

Aina yhtä viihdyttävä kuukauden kokonaisraportti excel-taulukosta nähtynä.

Kuten taulukosta käy selville, toukokuukin oli hyvin fättipainotteinen ja sen myötä maastopyöräilyn puolelle pyörähtänyt kuukausi. Kilsoja olisi hyvin paljon helpompaa ruuvata mittariin maantien puolella mutta jotenkin Rollolla ei ole niin mielekästä painella. Pitäisi suunnata katse pyöränrakentelun puolelle ja puunata droppistongalla oleva maantiekiitäjä vielä näiden nykyisten pyörien rinnalle. Ajoasentoa voisi vaihdella monipuolisemmin, jos olisi vaihtoehtona ajaa välillä ala-asennosta. Tosin en tiedä mitä mieltä nivustyrä olisi moisesta suolistoa puristelevasta asennosta...

Jännittävää tilastoa pyöräilyvuoden kilsatavoitteesta piirakan muodossa ja yllättävän vähän kaventunut ero ajokilsoissa fätin ja Rollon välillä.

Kesäkuun aikana pitäisi pystyä ajamaan 554 km jotta olisin tavoitekäyrän vauhdissa helmikuun flopin jäljiltä. Jos pysyn terveenä, niin en näe mitään estettä tälle tavoitteelle. Saisin samalla päästäni pois tuon 500 km "maagisen" rajan rikkomisen. Tuo ajomatka tarkoittaisi käytännössä n. 19km ajamista per päivä, ja koska olen jo yhden päivän hassannut kesäkuusta ajamattomuuteen, niin ollaan varmasti paljon 19km paremmalla puolella päivittäisen ajamismäärän suhteen. Ei sinänsä paha, mutta epäilen vahvasti että menisin joka päivä ajamaan, vaikka tuo 19km per päivä olisikin naurettavan helppo saavuttaa pienillä lenkeillä. Minusta on vain yksinkertaisesti mielekkäämpää ajella pidempiä lenkkejä ja käydä tsekkailemassa uusia mestoja. Eikä ajokuntokaan kummoiseksi kehittyisi, jos lenkkien mitat ovat alle paria kymppiä. Suunnitelmissani on kuitenkin pystyä taas jossain vaiheessa vetäisemään kiva kolminumeroinen lenkki, joten treeniä pidemmiltä matkoilta tarvitaan!

Toteutunut ajokäppyrä lähestyy tavoitetta. Toukokuun alun sairastelun voi erottaa käppyrästä.

Kesäkuun pyörähdettyä käyntiin suuntaan katseeni kohti taivaankantta ja katselen pilviverhon vetäytyvän ennustettujen helteiden puskiessa päälle kuin höyryjyrä. Käristyskupolin alla on kiva pyöräillä, koska ei se lämmä luita riko, sano! Painelkaahan arvon lukijat tekin kesäkuun seksihelteillä pyöräteille ja metsäpolulle, sillä mikään ei piristä mieltä niin kuin kunnon hikiliikunta munamankelin niskassa. Poislukien tuo helteiden lisäämä aktiviteetti... *tirsk*

Alla vielä kuvakavalkaadia toukokuun touhuista luomaan pyöräilyfiilistä pyöräilyblogiini.

Näillä maailman cupin laduilla ei enää suksi luistais edes norjalaisilla.

Ämmälän polkuverkostolta.

Edelleen Ämmälästä. Ns. siilon lenkiltä.

Ja päättyipä eräs perjantailenkki Renkomäen baarin terassille. Tätä on todennäköisesti kesäperjantaisin luvassa toistekin...

Kesäisiä kilsoja kaikille toivoen,
Kapteeni Kampi.