Meninkin kävellen

Hojoo!

Lainaan heti alkuun nuorta maastohiihtäjää, Eveliina Piippoa: "Siitä se helvetti alkoi."

"Siitä" tarkoittaa tässä yhteydessä helmikuun ensimmäistä päivää. Suomessa koettiin mielestäni jotain hyvin erikoista. Saimme, käsittääkseni poikkeuksellisen, lämpimän helmikuun joka toi mukanaan kaikki lopputalven vastenmieliset lieveilmiöt: vesi- ja räntäsateen, liukkaat tiet ja polut jne... eli toisin sanoen maanpäällisen helvetin. Kaikkea mitä talviurheilussa vihaan. Poissa olivat pirteät tammikuun pakkaset ja poskipäitä mukavalla tavalla nipistelevät ulkoiluhetket alumiinikamelin selässä.

Suoraan sanottuna, ei kiinnostanut paskaakaan mennä pyöräilemään moisilla keleillä. Enkä myöskään mennyt. Mutta toisin kuin legendaarisessa Valion mainoksessa, en missään tapauksessa aio sanoa että en enää aio mennä (pyöräilemään).

Helmikuun 28 päivästä käytin pyöräilyyn aikaa vain kahtena, joista jälkimmäisenä testasin loppuun ajettujen pöyräilyhousujen tilalle hankkimiani uusia housuja. Edellisten irti repeytymässä oleva vaippa alkoi tuntumaan siltä, että housuihin olisi tungettu vihainen kissa jonka ainoa ilo on kynsiä housujen omistajan reisiä ja ryhdittömästi pursuilevia kivespusseja. Uudet sain paikallisesta pyöräliikkeestä varsin ryhdikkäällä 50% alennuksella, ja sen myötä ryhti parani housujen sisälläkin. Testilenkin perusteella, valitsin hyvät pöksyt. Toki pyörittelin vain alle tunnin lenkin, mutta tarvitseeko sitä sen enempää aikaa todetakseen jonkin vaatekappaleen toimivan? Kuukauden ensimmäinen lenkki tuli rämmittyä n. 20cm lumihangessa, joka löytyi jokaiselta tieosuudelta ja polulta. Reilu 8 kilsan lenkki tuntui 40 kilometrin lenkiltä, ja osa matkasta taittui taluttaen koska edes läskipyörällä ei pystynyt puskemaan läpi kaikesta.

Helmikuun surkea pyöräilytilanne. 

Noh, kuukausi meni, eikä se siitä miksikään muutu. Samalta tuntuu seurata Suomen talviurheilukisajoukkueen menestyksettömyyttä Seefeldissä, olkoonkin että oma menestyksettömyys ei tarkoita käytännössä mitään. Ei tässä ole panoksena kuin oma kunto, toisin on noilla kaikkensa urheilulle antaneilla oman elämänsä Elmoilla. Toivottavasti huono (tähänastinen) kisamenestys vielä kääntyy jäljellä olevissa kisoissa, ja muutkin kuin Iivo pääsevät mitaleille!

Eli vaikka "ihan vihkoon menikin" (S. Jauhojärvi), niin en aivan sohvalantuksi ryhtynyt, sillä kuten joka kuukausi, niin tuli helmikuussakin sentään mentyä kävellen vaikka mihin (n. 83.17 km gps:llä mitattua + muut askeltelut). Peruskuntoa tuli siis ylläpidettyä vanhalla kunnon munaravilla, ja kunhan tiet ja polut tuosta hieman rauhoittuvat maaliskuun puolella, niin pitää tarttua ohjaustankoon entistä riuskemmin ja riipaista fätti takaisin teille ja poluille.

Pyöräilyn kova vuosi ei siis ole missään tapauksessa ongelmissa, pientä kevätflunssaa vain, sillä jäljellä oleva päivittäinen ajomääräkään ei ole karannut kuin hieman päälle 12 kilometrin. Keväällä ja kesällä tulee riipaistua varmasti useammatkin 50km+ maantielenkit, jotka korjaavat tilanteen helposti. 

Tässä perjantain iltapäivänä naputellessani raporttia, aurinko paistaa iloisesti ja pieni pakkanen on palannut ilostuttamaan talven viimeisiä henkäyksiä. Kohta starttaava miesten maastohiihdon viestirumba Seefeldissä nostaa omaakin urheiluintoa, joten ehkä tässä viikonloppuna jo innostun kiristelemään pohkeiteni kivesmäisiä lihaksia, puuromaisen heikkoja reisiäni ja petomaisen karvaisia pakaroitani tuolla putkista puserretulla kamelin korvikkeella pitkin Päijät-Hämeen maita ja mantuja.

Ei muuta kuin hyvää alkavaa kevättä kaikille iloisille lukijapalluroille!

Vihkoterveisin, Tontsa "Suksi ei luistanut" Kampi