torstai 10. tammikuuta 2019

Muistatko, kun 2018 vuoden lopussa lupasin...?

Ohoo!

Uskoo ken tahtoo, mutta Toni Menee Fillarilla -blogi tekee massiivisen paluun entistä sanarikkaampana, lihavana superlatiivien ylisyömisestä ja sanadiabeteksen riivaamana. Tiedetään, tiedetään... ei tätä kukaan enää näin pitkän tauon jälkeen lue, mutta toisaalta eipä tätä tainnut kovin moni lukea aikaisemminkaan. Luvassa siis bloginpitäjän polkuhetki aakkosina bittikanvaasilla, monologi kampien pyörittämisen auvosta ja toisaalta sadomasokisististen lupausten täyttämisen turhautumisen purkua sanaoksennuksena ilman sitä surullisen kuuluisaa päätä. Häntä varmaan löytyy, vaikka sekin on surkastunut.

Moni (*tirsk* ...vai ainoa) lukijoistani (*pffft* ...lukijani) on kysellyt minun viime vuoden, siis 2018, loppuvuoden kuulumisista. Ennen kaikkea nuo valitettavan perinteiset ja hyvin turhanpäiväiset uudenvuodenlupaukset ovat herättäneet lähes merkillisiin mittoihin kasvanutta kiinnostusta. Voisin jopa mennä niinkin pitkälle pohdinnassani, että sanoisin kiinnostusta sairaalloiseksi. Noh, oli miten oli, heikkomielisenä laumaeläimenä minäkin innostuin lupaamaan jotain. Suositussa, mutta nimeltä mainitsemattomassa (haluan pitää tämän hyvin suositun blogini riippumattomana ja ennen kaikkea epäkaupallisena), sosiaalisen median palvelussa ruikutin ystäviltä ja tutuilta tykkäyksiä tukemaan omaa selkärangattomuuttani polkupyöräilijänä. Kaava on varsin yksinkertainen: tykkäys x 100. Tämän haastavan kertolaskun tulo on kilometrimäärä, joka minun olisi vuoden 2019 aikana munamankeloitava pitkin maita ja mantuja. Käytännössä voisin varmaan pyöräillä sisätiloissakin, mutta sen toteutuminen nykyvarusteilla on hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin... hyvin epätodennäköistä. Kun määrittelemäni aikamääre oli sulkeutunut, tykkäyksiä oli tullut 38 kappaletta. Tähän on laskettu mukaan itserakkauteni kupeiden hedelmä, eli omasta päivityksestä tykkääminen. Tosiasiassa pelkäsin että kukaan ei reagoisi päivitykseeni, mutta pelko oli turhaa sillä ystäväni selvästi toivoivat minulle ihanan kirveleviä peräpukamoita vuoden 2019 viimeiselle vuosineljännekselle.

3800 kilometriä ei kuulosta kovin pahalta. Sehän on päivätasolle jaettuna vain 10.410958904109589041095890410959 kilometriä. Hah. Naurettavaa. Jalaton gerbiili liikkuu tuon matkan pelkästään heinänhakumatkalla. Minulla siihen menee todennäköisesti kuitenkin enemmän kuin vuosi. Onneksi lupaukseen sisältyy aina mahdollisuus siihen, että se rikotaan. Tämänkin lupauksen voi rikkoa kahdella tavalla: voin pyöräillä _vähemmän_ kuin 3800 kilometriä tai _enemmän_ kuin 3800 kilometriä. Pidän tällä hetkellä huomattavasti todennäköisempänä edellisen vaihtoehdon toteutumista, mutta lievästi kilpailuhenkisen luonteeni vuoksi saatan yrittää taivuttaa pyörän runkoa sen verran, että päädyn rikkomaan lupauksen niin sanotulla positiivisella tavalla. 4k-televisioiden ollessa jo arkipäivää, ehkä jopa ehtoolla, olisi hienoa suoriutua vuodessa vaatimattomasta 4000 kilometrin pyöräilymatkasta! Jospa nämä haaveet eivät kaatuisi kuten kävi Jore Marjorannan toiveelle hyvän musiikin tekemisestä!

Pyöräilylupaus 2019 projekti on siis tässä vaiheessa vuotta jo vahvasti vauhdissa. Faktana voin jo todeta, että miinusmerkkisesti mennään vaikka vuotta on kulunut vain 10 päivää. En sinänsä ole asiasta yllättynyt, koska valuvasta paskasta ei ihan heti rakenneta vahvarunkoista lantamajaa. Tämä Bull Mentulan kisaväriä muistuttava analogian sävy on ihan asiallinen, koska läskin kyllästämällä ruholla urheilu ei aina ole helpointa mahdollista. Kolmen pyöräilykerran perusteella voin todeta, että vahvarunkoisuuteen on vielä pitkä matka. Onneksi tämä ihmisameeba ei ollut Mariaanienhautaan asti uponnut, sillä koiramme kanssa lenkkeily on pitänyt peruskunnon jonkinlaisena ja miehen kellumassa pinnalla. Sääli, että miehen olemus on kuitenkin kuin Portugalinsotalaivalla. Ei siis ylväällä puusta rakennetulla purjelaivalla, vaan sillä läpikuultavalla hyytelösäkillä. Osan kiitoksesta voi myös heittää kotitalomme sijainnille, sillä vieressä oleva vesitorninmäki tarjoaa varsin hyvät eväät sykkeen nostamiseen: reipas lyllerrys 30 asteen ylämäkeen on omiaan kierrättämään tuota rasvaista verimössöä ympäri kalkin kuorruttamia tuubeja.

Ihmismieli voi kuitenkin olla juonikas. Jopa itseään kohtaan. 

Ensinnäkin lupauksen saama (yksityinen) julkisuus luo tervettä painetta ja koska osa ystävistäni intoutui jopa kommentoimaan asiaa, niin juttuhan on niin että välilihaa on sovitettava satulaan jokusen kerran ennen kuin voi edes miettiä luovuttamista. Voi muuten olla, että jossain vaiheessa kevättä tulee Bepantteenia hommattua useampi tuubi. Tarkemmin asiaa miettittyäni, tässä vaiheessa voisi olla hyödyllistä haalia ystäväpiiriin joku kuka voi kyseistä annelivoidetta hakea tukusta ämpärimäärin. Persrasvaa ei pyöräilijällä voi koskaan olla liikaa.

Toiseksi pyysin hyvää ystävääni, T. "EXCELlent" Koskista, luomaan excel-taulukon johon voin raapustella ylös ajamiani kilometrejä ja seurata helposti tavoitteen lähestymistä tahi – aktiivisuudesta riippuen – sen surullista häämöttävyyttä kaukana horisontissa. Asiasta innostuessamme loimme tähän jokaisen taulukkonörtin unelmaan myös muutamia muita kenttiä, jotta Tonin Kova Vuosi™ (Hoh, oon oman elämäni PELTSI!) näyttäisi taulukkolaskennalliselta osioltaankin mielenkiintoisemmalta kuin se onkaan!

Näkymä motivaatio-excelistä. Laiskottelupäiviä on jo enemmän kuin ajopäiviä, mutta kilsat ovat vielä kurissa!

Kolmanneksi ja viimeiseksi, ajattelinpa syytää taas henkistä sylkeä kostukkeeksi tämän pergamentinkuivaa kautta viettäneen blogin päälle. Blogin, joka on ollut kuiva kuin Pohjois-Korean johtajan silmäkulmat puolustusministerin leikkiessä vihamielistä lentokonetta. Tavoitteena olisi pitää yllä kuukausittaista tahtia excel-päivitysten myötä ja ehkäpä vivahteikkailla kuvauksilla vähiten epäkiinnostavista kohdista pyöräilyreissuilla. Toivon mukaan Tonin Kova Vuosi toisi mukanaan pari maastopyöräseikkailua, joista riittäisi jutuntynkää jopa omaksi blogitekstiksi asti!

- Eipä siinä muuta kuin kireitä ketjuja Kämpin pojalle! 
- Kiitos Toni! Koitetaan!

Munamankeliterkuin,
Kapteeni-Kampi

2 kommenttia:

  1. Haa nyt on siis tiedossa koko vuoden mittainen pakarakimara! Heikompia hirvittää kun Toni venyttää välilihan sietokyvyn äärimmilleen ja taittaa matkaa Keski-Euroopan-matkan verran - ei ilmastoidun GT-auton alcantarapenkillä, vaan jalkarattaalla. Väliaikatietoja kuulemme varmaan (eli luemme) täältä tai Kymmenen uutisten loppukevennyksistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä taidetaan päätyä Kympin uutisiin tai iltapäivälehtiin. Kunhan ei eräs autoasiantuntija vaan ala pyöräilystä kirjoittamaan...

      Poista