Välineurheilun kuningaslajissa luonnollisin hankinta itsensä motivoimiseksi on uusi pyörä. Viime viikolla postikuskin kantaman laskupinon seassa oli norjalaisen urheiluvälinejätin XXL:n mainoslehti, jonka takalehdelle oli painettu kuumottavia läskipyörätarjouksia. Silmät pyörivät päässäni kuin sokerinistiampiainen lonkerotölkin ympärillä katsellessani tarjouskimaraa. Ensimmäisestä Lahti MTB24:sta (pari vuotta sitten) asti mietittyäni läskipyörän hommaamista se tuntui ensimmäistä kertaa varsin mahdolliselta taloudelliselta kannalta! 200 euroa miinusta jo lähtökohtaisesti huokeasta pyörän hinnasta. Tähän tarjoukseen oli tartuttava, tai muutoin en olisi tehnyt ostopäätöstä koskaan.
Päivän verran mietittyäni asiaa painelin paikalliseen XXL:ään jonka huoltotiskin takaa löytyi pyöräklubistamme (LVV jeeee!) tuttu joka päräytti yhden isorunkoisen läskin testiajokuntoon komeilla mummispolkimilla. Sääli että XXL piha oli peilijäässä ja koeajon aikana pyöräily tuntui samalta kuin se varmaan on tuntunut aikoinaan ensimmäistä kertaa ilman apupyöriä: epävarmalta. Mutta lyhyestä koeajosta sain kuitenkin selville sen, että hullunkurisen näköinen pyörä on mahdollista saada hyviin säätöihin ja sillä ajaminen on miellyttävää. Munaravia himaan, tilaus sisään ja odottamaan kuumeisesti.
Odottavan aika on kuitenkin pitkä, ja niin oli tämänkin läskin kohdalla. Vastoin odotuksiani sain kuitenkin saapumisilmoituksen Saksalan postitoimistolta varsin siedettävässä viidessä päivässä. Jälleen oli aika raivoisalle munaraville. Ensin budjettipunttisalille vaimoani vastaan, ja siitä postitoimistolle. Postilla odotti pienehkön (vastoin odotuksiani tämäkin) näköinen paketti, jonka testosteronia ympärilleen sylkevässä pään sisäisessä machohurrikaanissa totesin olevan varsin mahdollista kantaa kotiin käsivoimin.
 |
| Paketti. 1500 mm x 300 mm x 800 mm ja n. 18 kg. |
Matkaa noutopisteeltä kotipihaamme on n. 1,8 kilometriä, joten ajattelin tämän olevan helppo nakki popsia, kuin Atrian Kevyt konsanaan.
Aikani äherrettyä kahden kahvan kanssa iskin pakettiin pari lisäreikää ja heivasin koko komeuden hartialle. Homma lähti tämän myötä todella käyntiin. Lantionseudun vaihdelaatikosta silmään vaihde numero "munaravi" ja kohti kotia.
Kuten yleensäkin näissä tempauksissani, sain koko matkan ajan autoilevilta ihmisiltä ihmetteleviä ja toisaalta sääliviä katseita. "Siellä se idiootti roudaa laatikkoa. Hankkis auton." Noh... autohan minulla on, mutta kun menin kävellen vaimoani vastaan ja postitoimisto oli matkan varrella niin minkä helvetin takia lähtisin enää autolla hakemaan laatikkoa kotiin päästyäni? Sainpahan samalla mitä erinomaisimmat voima/kestävyystreenit yläkropallekin. Eikä tuossa nyt kovin kauaa mennyt kävellenkään vaikka piti pari kertaa pysähtyä lepuuttamaan käsiä.
Takkaan meni myös pyörän kasausohjeet ja tietolappunen. Mikäli XXL lupaamat kolme ilmaista huoltoa liittyvät kyseisiin lappuihin, niin ne huollot ovat nyt tuhkana ympäri kotikontujani.
Aikani kollattua laatikkoa sain kaikki osat suurinpiirtein ehjänä eteisen lattialle. Pahvia ei osien suojaamissa oltu säästelty joten seuraavat päivät talomme lämpeää pahvilla. Saatuani tämän pahvikasan terassille, oli aika iskeä pyörä kasaan.
Ohjaustanko roikkui surullisen näköisesti jarru- ja vaihdekaapelien varassa, kuin kastemato sen kuuluisan aikaisen linnun nokasta. Satulatolppa kiilteli innokkaan vaseliinin valelijan jäljiltä kuin Bull Mentulan suonikas kalju järkälemäisen kyykkysetin jäljiltä. Muutoin osat näyttivät olevan rungossa kiinni, joten kasaaminen oli helppo homma. Eturengas tosin ei halunnut mennä paikoilleen ilman etujarrusatulan irroittamista, joten muutaman henkisen vittuperkeleen jälkeen irroitin sen ja suoriuduin kuin suoriuduinkin tästä typerryttävän helposta tehtävästä ilman asioiden hajoamista. Ohjainlaakeristo ja stemmi kireälle, ohjaustanko paikoilleen ja jarrukahvat sopivaan kulmaan. Kilikellot ja heijastimet huisan helvettiin ja varastosta vanhasta sotaratsusta irrotetut flätit kiinni kampiin. Sen jälkeen voideltu satulatolppa jokseenkin eroottisesti sujauttaen satulaputkeen ja pultti separimomenttiin. Tadaa!
Pienen testilenkin jälkeen saatoin leveän hymyn kera todeta että tämä todellakin tuo pyöräilyyn uutta miellekkyyttä! Ei mennyt pennoset hukkaan! Nyt sitten vain hangille kampia vatkaamaan ja toivomaan että vakiojarrut tekevät muutakin kuin suhisevat tiukan paikan tullen. Oli miten oli, tästä se pyöräily taas starttaa! Ja ehkäpä nuo läskitkin sulavat läskin päältä ajellessa läskillä samaan tahtiin kuin lähestyvä kevät sulattelee lunta läskin alta!
 |
| Wuup! Wuup! Ajokunnossa ja valmiina ekalle kunnon testilenkille! |
Pullein terkuin, Isorengas-Toni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti