Kriittinen massa

Päivää. Tai vaihtoehtoisesti mihin aikaan arvoisa lukija olet lukemassa tätä, niin sovella siihen ajanhetkeen sopivaa tervehdystä.

Aika vierii eteenpäin tasaisen tappavalla tahdillaan ja aikanaan tappaa kaiken. Omaa kuolevaisuutta sopii pohtiakin kun olen astutnut uuden vuoden kynnysmatolle, tammikuulle, raskaampana kuin koskaan. Ilmeisesti vuosi 2016 ei tuonut aikanani toivomaa helpotusta tilanteeseen. Ihmisraunio 2016™... epäonnistui.

Muutama vuosi sitten keskustelin rakkaan vaimoni kanssa painostani ja tuumimme että on olemassa eräänlainen kriittinen massa jota minun ei olisi suotavaa saavuttaa. SAATI ylittää. Tämmöinen keskustelu saattaa ulkopuoliselta kuulostaa kohtuuttomalta, mutta älkääpä hyvät lukijat huolestuko. Kyseessä oli jokseenkin validi huoli pitkäaikaisen kumppanin terveydentilasta. Myönnän avoimesti, että eipä allekirjoittanutkaan pahemmin välitä navanseudulle kietoutuneesta aladobivyöstä, joka jo pelkästään visuaalisesti korventaa silmiä kuin triplarasvapekonipitsan jälkeinen tuomiopäivän närästys rintaa. Ja mitä tämä tarkoittaa terveyden kannalta? No ei ainakaan kilpailukyvyn paranemista. 

Mitä uusi vuosi – 2017 – sitten tuokaan tullessaan oman elämänsä supertankkerille?

Noh... sitä ei tämmöinen aikamatkustamiseen kykenemätön vyötiäinen osaa täsmällisesti kertoa, mutta ainahan sitä voi spekuloida:

1. EN LUPAA MITÄÄN
Kyllä. En aio todellakaan luvata mitään. Tapahtui mitä tapahtui, se tapahtuu omalla painollaan, mutta tiedän ainakin yrittäväni löytää jälleen liikkumisen ja ennen kaikkea pyöräilyn ilon. Kadotin sen jossain vaiheessa, enkä ole nähnyt sitä pitkiin aikoihin. Vähän kuin sukupuolielimeni, joka on pikkuhiljaa katoamassa kasvavan masun taakse. Ja siihen ei ole varaa, koska en halua päätyä samanlaiseksi seinille ja lattioille kuseksijaksi kuin mitä perus insinööritoimistosta löytyy tusinakaupalla. Olen tullut siihen tulokseen, että kykenemättömyys nähdä oma kusiputki johtaa siihen tilanteeseen että sitä kusta on sitten kaikkialla muualla kuin siellä missä sen pitäisi olla. Jotain on siis tehtävä.

2. JOTAIN ON TEHTÄVÄ
Vastaus kysymykseen "Mutta mitä" on varsin helppo. Aloita liikunnan harrastaminen ja syö terveellisemmin. Homma on varsin simppeli ja luulisi tästä jo näillä vaatimattomillakin koulutustaustoilla selviävän, koska – huolimatta yleisestä ulosannistani – en nyt sentään vajaaälyinen ole. Joskin en myöskään ole se terävin japanilaisesta teräksestä taottu 90 cm atomeita halkova miekkakaan. Noh oli älykkyyden laita miten hyvänsä, kyllä sitä tyhmempikin pystyy syömään vähemmän ja laittamaan enemmän suhteellisen runsaasta vapaa-ajastaan johonkin aerobiseen toimintaan. Siis johonkin missä tehdään muutakin kuin maataan sohvalla ja hengitetään. Mutta se kipinä tämän kaiken sytyttämiseen on jostain syystä hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin... *haukkoo happea*  .  ..  .  . . hyvin, hyvin, hyvin, hyvin hailakka ja kylmenevä. Tarvitaan siis bensaa tai jotain muuta helposti roihahtavaa motivaatioksi.

3. POLTTOAINETTA
Tässä tapauksessa polttoainetta ei tarvitse mennä noutamaan paikalliselta ylihinnoitellulta kylmäasemalta. Nyt ei auta nimittäin 98 tai edes 99 (jota paikalliselta kylmäasemalta ei edes saisi), vaan tarvitaan jotain aivan muuta. Jotain muuta mikä syntyi jo rouvan katseesta kun ilmoitin hömelön iloisena saavuttaneeni kriittisen massan. Loogisesti ajatellen vastaus voisi rouvan pelko, koska mitä muutakaan tässä maailmassa pelkäisi yhtä paljon? Mutta ei. Vastaus ei ole pelko, vaan viha. Enkä puhu vihasta rouvaa kohtaan, vaan itseäni. 

Muistan kuin eilisen päivän sen edellisen kerran kun vaa'an mittari oli vääntäytynyt punaisille lukemille hypätessäni sen päälle. Se oli synkkä hetki, jolloin näin sattumalta maailmanlaajuisen verkon syövereissä humpuukilaihdutuspillereiden mainoksbannerin. Mainos oli suorastaan sykähdyttävän huvittava. Pullea tatuoitu jätkä jonka alla oli omaankin tilanteeseeni sopiva teksti: "Minusta oli tullut lihava laiskuri." Lihava laiskuri. Niinpä, siinäpä avainsana nykyiseen tilanteeseen; laiskuri. Minusta oli tullut taas tuo mainoksen apaattisella ilmeellä varustettu pontus. Ja se, jos mikä, vituttaa. Niinpä on aika survoa kitusiin tuo vanha kunnon vitutuksella kuorrutettu vihamuffinssi, potkustartata väsähtänyt löysä motti käyntiin ja painua pihalle. " AND get some shit done", kuten nuo verbaalisesti lahjakkaat tummemmat amerikkalaiset saattaisivat sanoa.

4. SOME SHIT
Jostain se on aloitettava, niin tällä kertaa voisin aloittaa sinkulamaasturini korjaamisesta ajokuntoon. Pyörä on keulaa lukuunottamatta hyvässä kunnossa, mutta jarrut kaipaavat huoltoa. Kauaskatseisena miehenä otin tämän huomioon jo reilu vuosi takaperin ja hommasin uudet levyt ja palat teen lipittäjien luvatusta saarimaasta. Etupäähän räpeltelin osat kiinni jo kesän vedellessä viimeisiä henkosiaan, mutta prosessissa rikoin parit säätöprikat käyttäessäni momenttiavaimena rystysteni valkoisuusastetta. Rystyset valkoisempana kuin eteläisen Suomen talvi (mikä nykypäivänä ei käytännössä tarkoita mitään, koska talvi täällä on yksi perkeleen musta vitsi), väänsin paskaksi jotain minkä tarkoitusta en täysin ymmärtänyt. Onneksi paikallisessa pyörähuollossa osattiin neuvoa ja myydä passelit prikat ja nyt voisin jatkaa siitä mihin laiskuudessani aikaisemmin luovutin. Ongelmallisempi on pyörän keula, joka vaatisi ammattilaisen kosketusta ja hellää hoivaa. Itse en valitettavasti voi tarjota kumpaakaan kun en ole hellä, saati minkään alan ammattilainen. Noh... jos sen lähettäisi huoltoon, niin pian olisi "some shittiin" soveltuva urheiluväline kunnossa. Tai sitten vaan ajaa keulan loppuun. Uusia saa aina. Koska rahaa "on".

5. PALLIT SATULALLE
Eikä siinä sitten sen kummempia. Koipi ylös kuin nuoruuden vimmalla merkkaileva uroskoiralla konsanaan ja heilatus satulan yli. Sen jälkeen nyytit pamahtaen tekonahkaan ja pontevaa kampien pyörittelyä. Tässä tilanteessa mikä tahansa aika moisen aktiviteetin parissa on riittävä nostamaan kuntoa ja ennen kaikkea energiankulutusta, joten kannattanee aloittaa maltilla vaikka kuinka riepoisi. Mutta kuten sanoin, en lupaa mitään. Katsotaan saanko pyörän kuntoon. Jos en, niin sitten menen ehkäpä takaisin lihabasaariin, paikalliselle kuntosalille, jonka kapasiteetti on äärimmäisilleen venytetty kaikenmaailman lupailijoilla. Tai sitten jatkan voimailua kotipihassa. Tai sitten en. Mene ja tiedä.

6. TULEEKO TÄSTÄ MITÄÄN
Yksi asia on varma: tulevaisuus on epävarma. Onnistunko pitämään yllä liekkiä pelkän kiukuttelun voimalla, vai käykö niin että suuntaan kaiken sen vihaisen energian johonkin muuhun ja vajoan vain entistä syvemmälle läskisuohon ja loppujen lopuksi katoan näkyvistä, ja sen myötä olemasta. Analogia on mitä on, mutta uhka on todellinen. Ei tästä ihrasta ole mitään muuta iloa kuin että reidet ovat pysyneet vahvoina niiden kamppaillessa alati nousevaa painoa vastaan. Ikää tulee lisää, joten olisi hyvä jos jotain vähenisi. Ja mikä tässä nyt muu voisi helpolla vähentyä kuin paino? Ja kolesteroli. Ja epäterveet elämäntavat. Ja, ja, ja... no perkele, onko tässä kuitenkin luvattava jotain? 

Lupaan, käsi sydämellä, tekeväni jotain tälle lihavalle laiskurille tämän vuoden aikana. Oli miten oli, rouva on pidettävä tyytyväisenä ja jos se vaatii aktivoitumista, niin sitten se on se polku jolle on pystyttävä jälleen astumaan tänä vuonna.

Terkuin, B/C Tontha carrying gross weight of 125,5 tonnes