Kun Kämppi pyörän kotiin kantoi...

Aijai! Ottakaapa tiukka ote pöydän reunasta ja vetäkää sieraimet lepattaen hönkää sisäänpäin. Haistatte varmaan saman minkä minäkin, nimittäin uuden polkupyörän ihanan vaseliinisen käryn!

Välineurheilun kuningaslajissa luonnollisin hankinta itsensä motivoimiseksi on uusi pyörä. Viime viikolla postikuskin kantaman laskupinon seassa oli norjalaisen urheiluvälinejätin XXL:n mainoslehti, jonka takalehdelle oli painettu kuumottavia läskipyörätarjouksia. Silmät pyörivät päässäni kuin sokerinistiampiainen lonkerotölkin ympärillä katsellessani tarjouskimaraa. Ensimmäisestä Lahti MTB24:sta (pari vuotta sitten) asti mietittyäni läskipyörän hommaamista se tuntui ensimmäistä kertaa varsin mahdolliselta taloudelliselta kannalta! 200 euroa miinusta jo lähtökohtaisesti huokeasta pyörän hinnasta. Tähän tarjoukseen oli tartuttava, tai muutoin en olisi tehnyt ostopäätöstä koskaan.

Päivän verran mietittyäni asiaa painelin paikalliseen XXL:ään jonka huoltotiskin takaa löytyi pyöräklubistamme (LVV jeeee!) tuttu joka päräytti yhden isorunkoisen läskin testiajokuntoon komeilla mummispolkimilla. Sääli että XXL piha oli peilijäässä ja koeajon aikana pyöräily tuntui samalta kuin se varmaan on tuntunut aikoinaan ensimmäistä kertaa ilman apupyöriä: epävarmalta. Mutta lyhyestä koeajosta sain kuitenkin selville sen, että hullunkurisen näköinen pyörä on mahdollista saada hyviin säätöihin ja sillä ajaminen on miellyttävää. Munaravia himaan, tilaus sisään ja odottamaan kuumeisesti.

Odottavan aika on kuitenkin pitkä, ja niin oli tämänkin läskin kohdalla. Vastoin odotuksiani sain kuitenkin saapumisilmoituksen Saksalan postitoimistolta varsin siedettävässä viidessä päivässä. Jälleen oli aika raivoisalle munaraville. Ensin budjettipunttisalille vaimoani vastaan, ja siitä postitoimistolle. Postilla odotti pienehkön (vastoin odotuksiani tämäkin) näköinen paketti, jonka testosteronia ympärilleen sylkevässä pään sisäisessä machohurrikaanissa totesin olevan varsin mahdollista kantaa kotiin käsivoimin.

Paketti. 1500 mm x 300 mm x 800 mm ja n. 18 kg.

Todettuani paketin olevan hankala kantaa "kahvojen" ollessa soveltuvat vain toiselta puolelta kantamiseen ensimmäiset muutamat sadat metrit roudasin pakettia vaimoni kanssa kahdestaan. Hänen piti kuitenkin poiketa paikalliseen jättimarkettiin ostamaan muutamia ruokatarpeita jolloin päätin jatkaa matkaa itsekseni. Machohurrikaani oli saavuttanut luokan viisi tässä vaiheessa.

Matkaa noutopisteeltä kotipihaamme on n. 1,8 kilometriä, joten ajattelin tämän olevan helppo nakki popsia, kuin Atrian Kevyt konsanaan.

Aikani äherrettyä kahden kahvan kanssa iskin pakettiin pari lisäreikää ja heivasin koko komeuden hartialle. Homma lähti tämän myötä todella käyntiin. Lantionseudun vaihdelaatikosta silmään vaihde numero "munaravi" ja kohti kotia.

Kuten yleensäkin näissä tempauksissani, sain koko matkan ajan autoilevilta ihmisiltä ihmetteleviä ja toisaalta sääliviä katseita. "Siellä se idiootti roudaa laatikkoa. Hankkis auton." Noh... autohan minulla on, mutta kun menin kävellen vaimoani vastaan ja postitoimisto oli matkan varrella niin minkä helvetin takia lähtisin enää autolla hakemaan laatikkoa kotiin päästyäni? Sainpahan samalla mitä erinomaisimmat voima/kestävyystreenit yläkropallekin. Eikä tuossa nyt kovin kauaa mennyt kävellenkään vaikka piti pari kertaa pysähtyä lepuuttamaan käsiä.

Paketin saatuani himaan oli aika kokkailla vaimon kanssa hieman päivällistä, joten kutkuttava paketin aukominen sai vielä odottaa. Tunginpa paketin kuitenkin valmiiksi eteiseemme jossa pääsisin sen kimppuun heti ruokailun jälkeen. Ahnaasti mussuttava suuni teki varsin esimerkillisesti selvää kasvispainotteisista tortilloista ja eikä aikaakaan kun jo leikkasin mattopuukolla pakettia auki kuin Darth Vader kapinallisia leikkisästi surisevalla valomiekallaan.

Mitä silmäni näkevätkään??? Heti paketin avattuani ymmärsin mistä pyörämerkki on saanut nimensä. Kaivelin esiin Ku Klux Klanin varsin tunnuksenomaisella päähineellä verhoillun satulan, niin vanha rotuviha se nosti rumaa päätään kuin kupan runtelema jäykistyvä penis. Päätin tuikata moisen rasistisen ikonin samoin tein takkaan. 

Takkaan meni myös pyörän kasausohjeet ja tietolappunen. Mikäli XXL lupaamat kolme ilmaista huoltoa liittyvät kyseisiin lappuihin, niin ne huollot ovat nyt tuhkana ympäri kotikontujani.

Aikani kollattua laatikkoa sain kaikki osat suurinpiirtein ehjänä eteisen lattialle. Pahvia ei osien suojaamissa oltu säästelty joten seuraavat päivät talomme lämpeää pahvilla. Saatuani tämän pahvikasan terassille, oli aika iskeä pyörä kasaan. 

Ohjaustanko roikkui surullisen näköisesti jarru- ja vaihdekaapelien varassa, kuin kastemato sen kuuluisan aikaisen linnun nokasta. Satulatolppa kiilteli innokkaan vaseliinin valelijan jäljiltä kuin Bull Mentulan suonikas kalju järkälemäisen kyykkysetin jäljiltä. Muutoin osat näyttivät olevan rungossa kiinni, joten kasaaminen oli helppo homma. Eturengas tosin ei halunnut mennä paikoilleen ilman etujarrusatulan irroittamista, joten muutaman henkisen vittuperkeleen jälkeen irroitin sen ja suoriuduin kuin suoriuduinkin tästä typerryttävän helposta tehtävästä ilman asioiden hajoamista. Ohjainlaakeristo ja stemmi kireälle, ohjaustanko paikoilleen ja jarrukahvat sopivaan kulmaan. Kilikellot ja heijastimet huisan helvettiin ja varastosta vanhasta sotaratsusta irrotetut flätit kiinni kampiin. Sen jälkeen voideltu satulatolppa jokseenkin eroottisesti sujauttaen satulaputkeen ja pultti separimomenttiin. Tadaa!

Pienen testilenkin jälkeen saatoin leveän hymyn kera todeta että tämä todellakin tuo pyöräilyyn uutta miellekkyyttä! Ei mennyt pennoset hukkaan! Nyt sitten vain hangille kampia vatkaamaan ja toivomaan että vakiojarrut tekevät muutakin kuin suhisevat tiukan paikan tullen. Oli miten oli, tästä se pyöräily taas starttaa! Ja ehkäpä nuo läskitkin sulavat läskin päältä ajellessa läskillä samaan tahtiin kuin lähestyvä kevät sulattelee lunta läskin alta!

Wuup! Wuup! Ajokunnossa ja valmiina ekalle kunnon testilenkille!

Arvostelua menopelistä seurannee kunhan saan hieman kilometrejä sen kyydissä munien alle!

Pullein terkuin, Isorengas-Toni

Pyöräilijän mitta

No niin, arvon lukijat! 

Pyöräytetäänpä pyöräilyvuosi käyntiin itseinhoa tursuavan valittamisen sijaan jollain konkreettisemmalla.

Katsotaanpa urheilua miten hyvänsä, niin se on usein tavoitteellista toimintaa jota voidaan mitata. Tavoitellaan siinä sitten veistoksellista vartta, maallista glooriaa, historiankirjoihin jäämistä tahi tilaa jossa seitsemän rapun nouseminen ei aiheuta oireilua sydänkohtauksesta ja housuihin paskomista, niin urheilu, sekä siinä kehittyminen, on jollain tavalla mitattavissa. "Kas... kuukausi takaperin, kun nousin nämä raput ylös itkin tunnin ajan neliömetrin laajuisessa oksennuslätäkössäni maaten ja toettuani siitä lusikoin housuistani paskaa kolmen ruokalusikallisen verran. Nyt tirautin pari kyyneltä, mutta en sentään pyörinyt oksennuksessani ja paskaakin taitaa olla vain teelusikallinen." Selkeä ja mitattavissa oleva tulos siis.

Noh, pyöräily on myös helposti mitattavissa oleva urheilulaji, jossa ammattitasolla taidetaan mitata kaikenlaista pinnojen kireyden nyyttonmetreistä aina spandeksikerraston ilmanvastuskertoimiin. Mikä on toki mahtava asia. Mikäpä nimittäin on sen mukavampaa kuin nähdä miten sitä kehittyy jotain asiaa rakkaudella tehdessään? No monikin asia tietty, mutta tämän tekstin osalta ne eivät ole niin olennaisia jotta niihin kannattaisi mennä sen enempää. 

Koska itse en ole minkäänlainen ammattilainen pyöräilyn osalta, niin helpointa on lienee mitata itsestä ne itsestäänselvät osa-alueet joita säännöllisen pyöräilyn voisi olettaa parantavan (lue. pienentävän): leposyke, paino, vyötärön ympärysmitta, palautuminen, itseinho, rasvamakkaramaisuus jne. Ja jotta projekti saisi pontta, niin mikäpä sen parempaa kuin jo vanhoina huonoina aikoina keksitty julkinen rangaistus. Nykypäivänä kun ei oikein jalkapuihin torille laiteta, niin laitetaanpa speksit ylös tähän blogiin kaikkien ihmeteltäväksi.

Ja nyt arvon lukijat, katse oikealla olevaan rasvaiseen siluettiin. Älkää välittäkö vasemman jalan tekojalkamaisuudesta, vaan keskitytään alueeseen munista ylöspäin. Kuvassa on mitattuna rintakehän sekä vyötärön ympärysmitta,  pituus ja ruhon paino.

Hetkonen... mitäs...

...

Kuuletteko te tuon? Mikä helvetin meteli...

...JAAAAAA. Sehän on lähestyvä ambulanssi, jossa on ennakoivan ensiavun yksikkö tulossa paikan päälle pitämään majaa jotta päästään sitten elvyttämään varsin potentiaalista sydänkohtauksen uhria. Vyötäröllä on ihraa siihen malliin, että voisin pulikoida ryhävalaiden kanssa pohjoisille napavesille nautiskelmaan kuviokellunnasta ilman paleltumisen riskiä. Ilmankos minulla ei juuri koskaan ole kylmä! 

On se vain harmi että moinen lämmitin tuppaa kuormittamaan terveyttä jokseenkin negatiivisesti. Parempi vain hypätä munamankelin selkään, hoikistua, ja koittaa pitää sisälämpötila siellä +36 celsius-asteen tietämillä joillain vinhan teknisillä ja huomionhakuisilla ulkoiluvaatteilla. Ehkäpä takapuolessa voisi lukea motivoiva: "These buns were hardened on a saddle.", vaikka takaapäin näkymä muistuttaisikin veltosti keittiöntasolta alas valuvaa rusinapullataikinaa.

Taitaa olla kuitenkin tämän kuntoilutaipaleen alussa parempi verhota ruho vain kokonaan kompressiovaatteisiin, niin ei tule kanssaeläjille tahi -harrastajille paha mieli.

No entäpä verenpaine ja leposyke? Omronin mittarilla pikatuloksena ilman sen kummempia lisämittauksia ja heti teekupposen nauttimisen jälkeen syke näyttäisi levossa horjuvan siinä 59 paikkeilla ja verenpaineet 143-79. 

Hmm-m-mmm.

No mittaustulos on mittaustulos, ei auta kuin hyllyä useammin lenkille niin eiköhän nämäkin saada entiselleen eli leposyke kohti 50 ja yläpainetta alemmaksi. Pitäisi varmaan ottaa parit lisämittaukset vielä "oikean" tuloksen saamiseksi, mutta mennään nyt sillä mentaliteetilla että on muutakin korjattavaa kuin viime vuoden liikuntatottumukset. Vaikka puolustukseni on sanottava, että olen mielestäni syönyt arkisin suhteellisen terveellisesti. Vaimoni kanssa (tai öh.. ehkäpä kuitenkin vaimo laittaa useimmiten) kun laitamme hyviä perusruokia, eikä suolaakaan juuri lisäillä ruokiin.

Ehkäpä avainsana on sitten viikonloput jolloin on tullut nautittua usein alkoholia ja syötyä vähän miten sattuu. Viikonloput ovat onneksi kääntyneet terveellisemmiksi tänä vuonna. Vaimoni aloitettua tupakkalakon, tahi pikemminkin lopetettua tupakoinnin, niin itsekin päätin vähentää alkoholinkulutustani ja sen myötä myös säästää hieman tuota pankkitilin sisältöä. Ei hassumpi homma. Vähemmän alkoholia, enemmän sporttia. Ja taas mitattavia, vai sanoisinko mittavia, parannuksia elämään.

Ja näin päästään taas sportin, eli pyöräilyn, lisäämiseen. Pyöräilijän mitta on helppo määritellä sen mukaan kuinka paljon kyseinen mankeloija pyöräilee. Itse en ole vielä tänä vuonna pyöräillyt pätkääkään, joten mitta on kuin aasialaisen kikkeli: lyhyt tahi jopa huomaamaton. Lähipäivinä asiaan tulee kuitenkin muutos, ja matka kohti sinivalasmaisia mittoja alkaa. Jotta tästä ei lipsuta, palailen asiaan joka kuukauden viimeisinä päivinä julkisen tilanneraportin myötä!

Fätein terkuin,
Kapteeni-Kampi, 175 millisen kammen mitan verran jäljessä

Kriittinen massa

Päivää. Tai vaihtoehtoisesti mihin aikaan arvoisa lukija olet lukemassa tätä, niin sovella siihen ajanhetkeen sopivaa tervehdystä.

Aika vierii eteenpäin tasaisen tappavalla tahdillaan ja aikanaan tappaa kaiken. Omaa kuolevaisuutta sopii pohtiakin kun olen astutnut uuden vuoden kynnysmatolle, tammikuulle, raskaampana kuin koskaan. Ilmeisesti vuosi 2016 ei tuonut aikanani toivomaa helpotusta tilanteeseen. Ihmisraunio 2016™... epäonnistui.

Muutama vuosi sitten keskustelin rakkaan vaimoni kanssa painostani ja tuumimme että on olemassa eräänlainen kriittinen massa jota minun ei olisi suotavaa saavuttaa. SAATI ylittää. Tämmöinen keskustelu saattaa ulkopuoliselta kuulostaa kohtuuttomalta, mutta älkääpä hyvät lukijat huolestuko. Kyseessä oli jokseenkin validi huoli pitkäaikaisen kumppanin terveydentilasta. Myönnän avoimesti, että eipä allekirjoittanutkaan pahemmin välitä navanseudulle kietoutuneesta aladobivyöstä, joka jo pelkästään visuaalisesti korventaa silmiä kuin triplarasvapekonipitsan jälkeinen tuomiopäivän närästys rintaa. Ja mitä tämä tarkoittaa terveyden kannalta? No ei ainakaan kilpailukyvyn paranemista. 

Mitä uusi vuosi – 2017 – sitten tuokaan tullessaan oman elämänsä supertankkerille?

Noh... sitä ei tämmöinen aikamatkustamiseen kykenemätön vyötiäinen osaa täsmällisesti kertoa, mutta ainahan sitä voi spekuloida:

1. EN LUPAA MITÄÄN
Kyllä. En aio todellakaan luvata mitään. Tapahtui mitä tapahtui, se tapahtuu omalla painollaan, mutta tiedän ainakin yrittäväni löytää jälleen liikkumisen ja ennen kaikkea pyöräilyn ilon. Kadotin sen jossain vaiheessa, enkä ole nähnyt sitä pitkiin aikoihin. Vähän kuin sukupuolielimeni, joka on pikkuhiljaa katoamassa kasvavan masun taakse. Ja siihen ei ole varaa, koska en halua päätyä samanlaiseksi seinille ja lattioille kuseksijaksi kuin mitä perus insinööritoimistosta löytyy tusinakaupalla. Olen tullut siihen tulokseen, että kykenemättömyys nähdä oma kusiputki johtaa siihen tilanteeseen että sitä kusta on sitten kaikkialla muualla kuin siellä missä sen pitäisi olla. Jotain on siis tehtävä.

2. JOTAIN ON TEHTÄVÄ
Vastaus kysymykseen "Mutta mitä" on varsin helppo. Aloita liikunnan harrastaminen ja syö terveellisemmin. Homma on varsin simppeli ja luulisi tästä jo näillä vaatimattomillakin koulutustaustoilla selviävän, koska – huolimatta yleisestä ulosannistani – en nyt sentään vajaaälyinen ole. Joskin en myöskään ole se terävin japanilaisesta teräksestä taottu 90 cm atomeita halkova miekkakaan. Noh oli älykkyyden laita miten hyvänsä, kyllä sitä tyhmempikin pystyy syömään vähemmän ja laittamaan enemmän suhteellisen runsaasta vapaa-ajastaan johonkin aerobiseen toimintaan. Siis johonkin missä tehdään muutakin kuin maataan sohvalla ja hengitetään. Mutta se kipinä tämän kaiken sytyttämiseen on jostain syystä hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin... *haukkoo happea*  .  ..  .  . . hyvin, hyvin, hyvin, hyvin hailakka ja kylmenevä. Tarvitaan siis bensaa tai jotain muuta helposti roihahtavaa motivaatioksi.

3. POLTTOAINETTA
Tässä tapauksessa polttoainetta ei tarvitse mennä noutamaan paikalliselta ylihinnoitellulta kylmäasemalta. Nyt ei auta nimittäin 98 tai edes 99 (jota paikalliselta kylmäasemalta ei edes saisi), vaan tarvitaan jotain aivan muuta. Jotain muuta mikä syntyi jo rouvan katseesta kun ilmoitin hömelön iloisena saavuttaneeni kriittisen massan. Loogisesti ajatellen vastaus voisi rouvan pelko, koska mitä muutakaan tässä maailmassa pelkäisi yhtä paljon? Mutta ei. Vastaus ei ole pelko, vaan viha. Enkä puhu vihasta rouvaa kohtaan, vaan itseäni. 

Muistan kuin eilisen päivän sen edellisen kerran kun vaa'an mittari oli vääntäytynyt punaisille lukemille hypätessäni sen päälle. Se oli synkkä hetki, jolloin näin sattumalta maailmanlaajuisen verkon syövereissä humpuukilaihdutuspillereiden mainoksbannerin. Mainos oli suorastaan sykähdyttävän huvittava. Pullea tatuoitu jätkä jonka alla oli omaankin tilanteeseeni sopiva teksti: "Minusta oli tullut lihava laiskuri." Lihava laiskuri. Niinpä, siinäpä avainsana nykyiseen tilanteeseen; laiskuri. Minusta oli tullut taas tuo mainoksen apaattisella ilmeellä varustettu pontus. Ja se, jos mikä, vituttaa. Niinpä on aika survoa kitusiin tuo vanha kunnon vitutuksella kuorrutettu vihamuffinssi, potkustartata väsähtänyt löysä motti käyntiin ja painua pihalle. " AND get some shit done", kuten nuo verbaalisesti lahjakkaat tummemmat amerikkalaiset saattaisivat sanoa.

4. SOME SHIT
Jostain se on aloitettava, niin tällä kertaa voisin aloittaa sinkulamaasturini korjaamisesta ajokuntoon. Pyörä on keulaa lukuunottamatta hyvässä kunnossa, mutta jarrut kaipaavat huoltoa. Kauaskatseisena miehenä otin tämän huomioon jo reilu vuosi takaperin ja hommasin uudet levyt ja palat teen lipittäjien luvatusta saarimaasta. Etupäähän räpeltelin osat kiinni jo kesän vedellessä viimeisiä henkosiaan, mutta prosessissa rikoin parit säätöprikat käyttäessäni momenttiavaimena rystysteni valkoisuusastetta. Rystyset valkoisempana kuin eteläisen Suomen talvi (mikä nykypäivänä ei käytännössä tarkoita mitään, koska talvi täällä on yksi perkeleen musta vitsi), väänsin paskaksi jotain minkä tarkoitusta en täysin ymmärtänyt. Onneksi paikallisessa pyörähuollossa osattiin neuvoa ja myydä passelit prikat ja nyt voisin jatkaa siitä mihin laiskuudessani aikaisemmin luovutin. Ongelmallisempi on pyörän keula, joka vaatisi ammattilaisen kosketusta ja hellää hoivaa. Itse en valitettavasti voi tarjota kumpaakaan kun en ole hellä, saati minkään alan ammattilainen. Noh... jos sen lähettäisi huoltoon, niin pian olisi "some shittiin" soveltuva urheiluväline kunnossa. Tai sitten vaan ajaa keulan loppuun. Uusia saa aina. Koska rahaa "on".

5. PALLIT SATULALLE
Eikä siinä sitten sen kummempia. Koipi ylös kuin nuoruuden vimmalla merkkaileva uroskoiralla konsanaan ja heilatus satulan yli. Sen jälkeen nyytit pamahtaen tekonahkaan ja pontevaa kampien pyörittelyä. Tässä tilanteessa mikä tahansa aika moisen aktiviteetin parissa on riittävä nostamaan kuntoa ja ennen kaikkea energiankulutusta, joten kannattanee aloittaa maltilla vaikka kuinka riepoisi. Mutta kuten sanoin, en lupaa mitään. Katsotaan saanko pyörän kuntoon. Jos en, niin sitten menen ehkäpä takaisin lihabasaariin, paikalliselle kuntosalille, jonka kapasiteetti on äärimmäisilleen venytetty kaikenmaailman lupailijoilla. Tai sitten jatkan voimailua kotipihassa. Tai sitten en. Mene ja tiedä.

6. TULEEKO TÄSTÄ MITÄÄN
Yksi asia on varma: tulevaisuus on epävarma. Onnistunko pitämään yllä liekkiä pelkän kiukuttelun voimalla, vai käykö niin että suuntaan kaiken sen vihaisen energian johonkin muuhun ja vajoan vain entistä syvemmälle läskisuohon ja loppujen lopuksi katoan näkyvistä, ja sen myötä olemasta. Analogia on mitä on, mutta uhka on todellinen. Ei tästä ihrasta ole mitään muuta iloa kuin että reidet ovat pysyneet vahvoina niiden kamppaillessa alati nousevaa painoa vastaan. Ikää tulee lisää, joten olisi hyvä jos jotain vähenisi. Ja mikä tässä nyt muu voisi helpolla vähentyä kuin paino? Ja kolesteroli. Ja epäterveet elämäntavat. Ja, ja, ja... no perkele, onko tässä kuitenkin luvattava jotain? 

Lupaan, käsi sydämellä, tekeväni jotain tälle lihavalle laiskurille tämän vuoden aikana. Oli miten oli, rouva on pidettävä tyytyväisenä ja jos se vaatii aktivoitumista, niin sitten se on se polku jolle on pystyttävä jälleen astumaan tänä vuonna.

Terkuin, B/C Tontha carrying gross weight of 125,5 tonnes