Pyöräilyhaaste 2019: Tammikuu

Hojoo!

Niin se vaan tammikuu pärähti ohi vauhdilla vasemmalta kuin kojootin jahtaama kalifornianjuoksukäki. Ei se ihme ole. Elämä tuppaa meillä useimmilla liitämään siivillä näin toisella neljännesvuosisadalla. Päivät lakoavat kuin viholliset Chuck Norriksen kiveksiä puristavien farkkukiertopotkujen edessä, tai jopa niinkin nopeasti kuin viholliset Steven Seagalin lähes koomisiin mittasuhteisiin paisuneiden aikidomanööverien toimesta!

Samaa ei voida valitettavasti sanoa omista pyöräilyistäni. Talvi, runsas lumitilanne ja läskipyörä ovat pitäneet  keskinopeudet kaukana juoksukäkien munaravivauhdeista, mutta kerrankin voin sanoa ylpeänä, että yrityksestä ei todellakaan jäänyt kiinni. Oli vauhti mikä hyvänsä, niin ainakin pyöräilin. Perkele.

Kuten jo edellisestä kirjoituksestani käy ilmi, minähän otin ja lupasin ystäville ja tutuilleni pyöräileväni tänä vuonna huomattavasti enemmän kuin viime vuosina. Lupaus on tärkeä monestakin syystä, joista lähes kaikki ovat kuitenkin hyvin itsekkäitä. Tärkein syy on kuitenkin (taas) hyvään kuntoon pääseminen. Tuossa viime syksynä innostuin pitkästä aikaa hölkkäämisestä (motiivi oli sama kuin nyt), mutta vesikelien ja talven tulo hillitsivät suurinta kuntoiluintoa. Ehdin kuitenkin saamaan pohjakunnon kuitenkin paremmaksi kuin mitä se oli pitkään aikaan ollut. Kyllä juoksu vaan on tehokasta, mutta eihän se nyt niin kivaa ole kuin pyöräily. No oli miten oli, tosiaan homma jäi vähemmän yllättäen taas jäihin, mutta kuin kohtalon oikusta joku pikkujumala puuttui peliin...

Kävi nimittäin niin, että edellinen vaatimaton läskipyöräni lähti persenaamaisen varkaan matkaan ja erinäisten käänteiden jälkeen päädyin pyöräostoksille vakuutusrahat toimistotyön hellimissä kourissani. Ja voi pojat! Mikä helmi norjalaisesta urheilukauppaketjusta löytyikään. Eikä tarvinnut edes sukeltaa munasiltaan mereen etsimään simpukoita! Alennuksen jälkeen haaroväliäni komisti entistä isompi putkikameli, jota kelpaa esitellä sometyrkyn tavoin koko pyöräilyaihetunnisteita seuraavalle ihmismassalle. Tästä ostohetkestä on jo pyörähtänyt tovi, ja olen ehtinyt kurittaa uutta läskiä jokusen kilometrin verran ja onpa pyörä osoittautunut tammikuun tuiskuissa ja pakkasissa erittäin luotettavaksi ja ennen kaikkea loistavaksi menopeliksi.

Siinä se White 6FATPRO nyt möllöttää. Vielä täysin alkuperäisessä kuosissaan.

Yllä näkyvällä vehkeellä tämän vuoden pyöräilyt on siis vedelty tanko tanassa ja kampi kovana. Aikani ajeltuani pyöränvalmistajan tarjoamalla alkuperäiskomponenteilla päädyin kuitenkin kuun puolivälin paikkeilla päivittämään muutamaa kohtaa ohjaamopuolella. Pappaikää lähestyvä myöhäisteini sisälläni huusi pystympää kaupunkipyöräilijäasentoa, ja semmoisen minä hänelle päätin tarjota. Otin yhteyttä alueen pätevimpään pyörämekaanikkoon, ja yhdessä tuunattiin homma kummoiseksi. Voisin jopa mennä niin pitkälle, että toteaisin ohjaamopuolen olevan nyt varsin häävi!

Pal.. eikun... Rallinaaman Deus -stonga ja Clarksin Birdcage-gripit.

Ohjaamon kruununjalokiven viran perinyt Eastonin Haven AM-stemmi. Nyt on jämäkkää.

Päivitetyllä ajoasennolla alaselän vaivat katosivat ja nyt kelpaa painella pitkin lumiaurojen pyöräteille työntämiä kinoksia pitkin. Noh... totta puhuakseni voi myös olla niin, että alaselkä vaivasi vain tottumattomuuttaan liikuntaan: purnasi kuin varhaisteini toppahousuja vastaan. Pääasia on kuitenkin, että selkä ei enää häiritse pyöräilyä. Ja miten tahansa asiaa katsookin, niin on tämä nykyinen ohjaamo huomattavasti parempi kuin alkuperäinen, niin painon, asennon, ulkonäön kuin jäykkyydenkin osalta.

Jaa mutta niin... tässähän harhaudutaan tärkeimmästä aiheesta pikkuhiljaa. Piti raportoida tammikuun tapahtumista pyörän selässä, joten siirrytäänpä mulkkaamaan tammikuun raakadatoja excelistä ja loihtimaan silmämunienne jauhettavaksi jonkinmoinen jälkipyykki!

TAMMIKUUN YLEISNÄKYMÄ

Tammikuu oli mielestäni suoranainen menestystarina. Kampia tuli vatkattua tuntitolkulla, ja väliliha toppahousuissa tiristen painoin päätä kohti ohjaustankoa suorittaen roiman määrän nousumetrejä. Keskisyke heilui raskaan puolella, mutta en silti onnistunut ajamaan itseäni tahi pyöräilyintoani loppuun. Kilsoja kertyi kivasti, joskin itselleni asettama 300 kilometrin tavoite jäi hieman vajaaksi. Ajoneuvona lumisissa keleissä oli yksinvaltiasmaisesti edellä esitelty läskipyörä.

Tammikuun pyöräreissut.

TAMMIKUUN YHTEENVETO

Alla olevassa kuvassa on nähtävissä tammikuun osalta kertyneet kokonaismäärät ja erinäisiä keskiarvoja. Huomionarvoista on myös ajopäivien ja tyhjäntoimittamiseen omistettujen päivien suhde 14-17, joka eräässä sotimiseen liittyvässä pelisarjassa voisi aiheuttaa akuutin lihaskouristelun ja aivojen verenkiertohäiriöitä, kun tarkasteltava suhde olisi tapot-kuolemat. Pyöräilyn osalta homma on päinvastainen. 

Tammikuun saldot.

Vaikka toivoinkin saavuttavani useampia pyöräily- kuin lepopäiviä, tulivat lepopäivät enemmän kuin tarpeeseen. Rajuun tahkoamiseen tottumattomat reiteni kun tuntuivat kovien lenkkien jäljiltä yhtä tyhjiltä kuin nykyhallituksen lupaukset paremmasta huomisesta. Loppukuusta jalat palautuivat jo paremmin ja olivat selvästi saaneet aivojen lähettämän muistion urheiluaikakauden alkamisesta, eli olivat ainakin henkisesti valmistautuneet aktivoitumaan läskivuoren siirtämisessä paikasta toiseen.

Kilometrimäärän suhteen olen tyytyväinen, koska keskiarvoisesti yhdelle ajopäivälle tuli kilometrejä 20. Kuntotasoon ja keliolosuhteisiin nähden mielestäni varsin passeli suoritus, ja odotan tämän paranevan kohti kesää. Yhteensä 278 kilometriä ja lähes 18 tuntia pyörän päällä ei monesta tunnu varmaan hääppöiseltä, mutta tämmöiselle perusliikkujalle suoritus oli sopiva. Kerrankin uskon toimineeni liikunnallisestikin järkevästi: säästäen jalkoja tiuhalla vaihteiden käytöllä ja lepuuttaen ohuita kanankoipiani säännöllisesti.

Pari pyöräreissukuvaa tammikuun varrelta. Vasemmassa kuvassa kiva metsäpolku tiukalla ylämäellä.

Lahti on siinä mielessä erinomainen pyöräilykaupunki, että treenivastusta ei ole vaikeaa löytää. Jos löydät kohdan jossa et polje ylämäkeen, voit olla varma, että ystävämme vastatuuli on ainakin tulossa vastaan pyörällään. Pyörällä, jossa tuulenvoimakkuudesta päätellen ei ole jarrut kunnossa. Noh, mitä haastavampaa tekeminen on, sitä suuremmat ovat palkinnot. Tammipalkkimaisista reisistä haaveillen säntäsin suin päin Lahden ja Hollolan isoimpiin mäkiin ja nehän tuli selätettyä muutamaan kertaan. Rajuimman nousun täällä tarjoilee mäki Messilästä Jalkarantaan, joka tarjoaa mustanpuhuvan pannullisen korkeaa sykettä kysymättäkin. Suoraan kurkusta alas. Kaiken kaikkiaan nousua tuli n. 2,24km, joten kyllä siinä tammikuun aikana jokunen lihassäie venyi ja paukkui mäkihommissa. Tähänkin voi olla tyytyväinen, sillä mikäs sitkeyttä ja voimaa sen paremmin lisää kuin rehti mäkitreeni.

"Piirrä oma vuori" -kuva edistyy. Saas nähdä kuinka korkealle päästään, ja minkälainen profiili pohjoisrinteelle tulee!

Kaiken kaikkiaan tammikuu oli mielestäni onnistunut pyöräilykuukausi. Aikaa vierähti kivasti satulan nokassa, eikä kertaakaan tullut semmoista tunnetta että tää tuntuu siltä kuin joku väkisinsyöttäisi paskalla täytettyjä hillosipuleita. Joinain päivinä oli toki kylmyyden kanssa ongelmia, varpaat ja sormet lähes paleltumisen partaalla. Sekin ongelma ratkesin varustepäivitysten myötä, ja nyt pystyy ajamaan huomattavasti pidempään hyvinkin kylmällä kelillä. Taas yksi hyvä muistutus siitä, kuinka tähän rakkaaseen harrastukseen saakaan rahaa palamaan vaikka kärrytolkulla. Noh, sanoisin että hyvin pieni sijoitus "tulevaisuuteen", sillä eipä kovin moni asia taida ihmiselle henkilökohtaisella tasolla olla tärkeämpää kuin terveys. Terveys, jota tämä sykettä terveellä tavalla nostattava istumaharrastus kohottaa ja pitää yllä.

Nyt pitää vain pitää pää kylmänä, ja jatkaa tätä hyvin alkanutta pyöräilyvuotta täysipäisenä, järkevästi mankeloiden.

Alla vielä yksi fiilistelykuva tammikuulta. Hyvää alkanutta vuotta vaan kaikille tänne asti jaksaneille lukijoille! :D

Tammikuun vimoseksi jääneeltä lenkiltä valkeuden mallia.

Lumisin terkuin,
Kankikampi