Aikaa on pyörähtänyt edellisestä kirjoituksesta vähintäänkin kiitettävästi. Jalkoihin jäi mm. kesä sekä melkein pari oravaa. On kuitenkin hyvä muistuttaa jo heti näin alussa, että hakiessani kokemuksia tähän blogiin yhtään eläintä ei kuitenkaan vahingoitettu.
Kesä meni pääasiassa leppoisissa merkeissä. Kävimme muutamilla lenkeillä yhdessä vajaavälitteisten tuttujeni/ystävieni ja kesän mittaan valmistunut trendikäs hipsteripyörä, jossa takaratas on kiinni takanavassa kiinteästi, toi mukanaan pyöräilyyn aivan uusia ulottuvuuksia. Ensisijaisesti kesä meni kuitenkin testatessa uusinta maastopyörääni, eli Trekin valmistamaa Gary Fisherin nimeä estottomasti hyväksikäyttävää Rigiä.
 |
| Kas tässä. |
Noh, kuten kaikki hyvät tarinat, niin tämäkin alkoi kevyellä alustuksella, eli pyörä laitettiin kuskin mukaiseen tilaan. Satulaa laskettiin n. 1,5 mm ja jostain isomummon Helkamasta varastetut polkimet heivattiin kohti Kolavaa vähintään yhtä komealla heitolla kuin Hyvinkään Tahkon takakenttämies heittämässä pesäpalloa kohti kotipesää vieraspaikkakuntalaisen vastustajan lähestyessä sitä kuin kiimainen hirvi. Hain siis paikallisesta pyöräilynedistämisliikkeestä uuden karheat lättäpolkimet, jotka hiersin kiinni kampiin tyttömäisellä kosketuksella (myöhemmin kävi kuitenkin selväksi, että tämä ei ollut aivan tarpeeksi). Keulan asetuksien kohdalla piti jälleen turvautua paikalliseen pyörätietäjään, herra Nikkiseen. Herra Nikkisellä kun sattui olemaan pen.. pyöränkeulapumppu, jolla saatiin fillarin keulan paineet vastaavaan uutta kuskia, jota tässä tapauksessa kutsutaan vaikkapa Herra Läskivuoreksi. TOIM. HUOM. Nimet muutettu henkilöiden yksityisyyden suojaamiseksi.
Taisipa pyörästä lähteä myös täysin turhia oranssista muovista väkästeltyjä lärpäkkeitäkin. Kaikkea sitä ihmiset pyöriinsä kiinnittävätkin!
Eniten pyörässä aiheutti ihmetystä takakiekon säätö ja kiristys. Uusi systeemi koostui useista pulteista ja kuusiokoloruuveista, mutta hirmuisen räpläämisen ja Liukkosen pultissa vietettyjen minuuttien jälkeen takapää saatiin kireäksi kuin... kuin... noh, miettikää hyvät lukijat mikä itsellenne tuntuisi tarpeeksi kireältä. En viitsi tässä alentua puhumaan naisten takapuolista tai mistään vastaavista, hyvin treenatuista puolipallon muotoisista asioista. Sanotaan nyt vain että ketju oli hyvin kireä, mutta ei kuitenkaan liian kireä. Ymmärrätte toivottavasti, ja jos ette ymmärrä, niin ei se ole tarinan kannalta kovin oleellista kuitenkaan.
No näin oli fillari saatu laitettua ajokuntoon. Ja sitten alkoi se testaaminen. Ja voi hyvänen aika miten sitä pyörää testattiinkaan. Rutinaa, rätinää, rytinää, kitinää ja perseen kutinaa. Sitä ajamista riitti, ja yksivaihteinen maastopyörä osoitti arvonsa monien metsäkilometrien aikana. Pyörä suorastaan vyöryi yli kaikesta minkä yli päätinkään ajaa. 29eri olikin kaikkien niiden kuultujen kehujen arvoinen. Ai sitä ajamisen helppoutta. Ai sitä ajamisen riemua! Ja voi pojat, mikä ero onkaan kunnollisella joustokeulalla, kun sitä verrataan entisistä kamiinoista tehtyihin patarautakyhäelmiin joita GT:ni on tottunut ohjainlaakeristossaan riiputtelemaan. Kyyti on kuin uimapatjalla soljuisi kesäisellä järvellä, mutta silti tarkkaa ja tuntuma polkuun on herkullisen hyvin kuskille välittyvä.
Kivikot, juurikot, kannokot, puutikot, metsiköt, hietikot, sorikot, mutakot, ryteiköt, asfaltikot, jäätiköt, nimeä sinä se (you name it), niin RIGillä pääsee. Kaupunkijoonaksen pyörään laittamista kummallisista renkaista huolimatta pyörä toimi jokaisella alustalla jonne sen suinkaan uskalsin ajaa. Toki jäätiköllä kävi juuri niin kuin millä tahansa muullakin pyörällä on käynyt. Rypäsin ja itkin hiljaa metsässä kuin kotkan poika vanhempiensa oksennuksen perään, toivoen että kukaan ei näe. Se on kova paikka itsetunnolle kun pyörällä kaatuu. On se.
Internetin ihmeellisessä – pääosin valittajista – koostuvassa maailmassa, Rigin takakiekon kiristysjärjestelmä sai paljon haukkuja. Itse en ole vielä tähän päivään mennessäkään havainnut mitään ongelmia sen kanssa. Kiristämisen kikat opittuani homma hoituu nykyään parissa minuutissa, eikä kiekkoa nyt tarvitse joka lenkin jälkeen olla kiristelemässä. Voimantuotto on omissa jaloissakin kuitenkin ihan kiitettävää luokkaa, joten valittajat lienee jotain 'Robert Forstemann'-luokkaa koiviltaan. Eihän tämmöinen riisitautinen suolatikkujalka toki mitään voi toivoa jaloillaan hajottavansakaan.
Olen testaillut pyörää nyt noin puolisen vuotta, viimeisimpänä lenkkinä viime lauantaina siskoni kanssa ajama metsähuruttelu, jossa ei mäiltä säästytty kiitos Päijät-Hämeen korkeinta kohtaa kiertäneen reitin. Pyörän osalta meni hienosti, miehen osalta ei niinkään. Kertaakaan ei pyörä ole vielä polulle jättänyt, ja taakse vaihtamani WTB:n Wolverine kumi on osoittautunut hyväksi valinnaksi. Jos jotain negatiivista tarvitsee hakea, niin keskiö on muuttumassa metallisoiroksi hyvää vauhtia, joten se menee varmasti vaihtoon ennen talven tiukkoja testikelejä. Vaihtoon menee myös etukumi, koska tuolla nykyisellä pääsee hengestään ensimmäisessä mutkassa talvikeleillä. Joskohan joku kevyt 2,4 leveä vuoren kuningas Continentalilta tai sitten WTB:ltä joku kiva susimaisella nimellä varustettu kumirinkula.
Oli miten oli, Trek Rig vuosimallia 2011 on ollut mielestäni loistava pyörä, ja runtua ei ole todellakaan säästelty jotta ei se testaamisesta kiinni jäänyt. Jos moisen ostaminen mahdollistuu tahi mietityttää, niin omalta osaltani voin heittää hetulat kohti korvia ja typeränä myhäillen nostaa hikisen peukun pystyyn. Varauksetta. Kummassakin kädessä.
