Alumiini vastaan alumiinia

Polkupyörät, nuo ihmeelliset metallihäkkyrät, ovat jo melkein kolme vuosisataa auttaneet meitä liikkumaan vaivattomammin paikasta toiseen. Toki pyörät aiheuttavat myös päänvaivaa käyttäjilleen, sillä kuten kaikki mekaaniset laitteet, nekin kaipaavat huolenpitoa ja ehdottomasti ripauksen rakkautta.

Joillekin polkupyörillä ei niin ole väliä, se on vain laite jota käytetään hyväksi, unohdetaan ja jätetään mihin sattuu. Ryönän peittämä pyörä tyhjine kumeineen ja maansisään kaivautuneine kiekkoineen on surkea näky. Pyörämatkoillani olen monesti nähnyt myös tienvarteen jätettyjä "mankeleita", jotka kaupan oven edessä odottavan alakuloisen näköisen koiran tavoin näyttävät katsovan tietä pitkin suuntaan johon se mahdollinen omistaja aikanaan katosi. Toki osa näistä tapauksista on voinut päätyä ojaan tahi katuvaloon nojailemaan pitkäkyntisen ansiosta. Ajattelet tietenkin heti ahmaa, mutta ei, en tarkoita ahmaa. Ne ajavat vain yksipyöräisillä, jos niilläkään. Yhtälailla, varkaat saavat tilaisuuden varastaa pyörät useimmiten omistajan huolimattomuuden vuoksi.

Huolimattomuus ja välinpitämättömyys ovatkin varmasti yleisimmät fillarin kuolemaan johtaneet syyt. Toki maamme maantieteellisellä sijainnilla sekä halvoilla komponenteilla on oma lusikkansa mämmissä. Eikä myöskään sovi unohtaa sitä faktaa, että liika innostus pyöräilyyn voi sekin johtaa pyörän ennenaikaiseen nuukahtamiseen. Metallilla kun on tapana väsyä ajan ja mekaanisen kulumisen myötä. Itselläni on ollut taipumusta ajaa pyörän osat loppuun, mutta sen sijaan että olisin hylännyt rakkaan k****jyrän, sijoitin siihen lisää rahaa ja ostin kuluneiden osien tilalle uusia, entistä parempia osia. Nyt 6 vuotta pyörän oston jälkeen, se Launeen Bikeplanetista ulos taluttamani mattamusta maastopyörä kahden pennin palikoilla, on vain nostalginen muisto. Tällä haavaa terassillamme majailee aivan eri kaliiberin GT, alumiininhohtoinen peto pyöräksi. Hmm... tai noh, okei, ehkä peto on vielä liian hurja termi, koska pyörän keula on patarautainen, joskin hienosti toiminut, RST Gila.

GT nykyisessä asussaan Deore XT komponenteilla, 2x9 Dynasys/Boys'n'Hoodz voimansiirrolla.

Pyörän laittaminen nykyiseen muotoonsa on ollut pitkä projekti, mutta se on ollut siihen käytetyn ajan, sekä rahan, väärti. Unohdinkin vissiin mainita, että rakkautta polkupyöriin voitaisiin jopa pitää - ainakin omassa tapauksessani - synonyymina rahanmenolle. GT maksoi aikaan n. 600 euroa alennuksien kera, ja rohkaiseva kommentti tiskin takaa kuului: "On siinä ainakin hyvä runko." Tämä ajatus mielessä pitäen, pyörää on päivitetty kuin Windowsia konsanaan. Tällä hetkellä olen tainnut laittaa pyörään kiinni melkein 1500 euroa, mutta on se toki aivan eri laite kuin ostettaessa.

Tässä tämän kevään päivityslista. Kampien hankkimisen myötä hieman kalliimpi päivityspaketti, mutta onneksi kyseisiä komponentteja ei tarvitse ihan joka kevät uusia.

Lähestytäänpä sitten blogikirjoituksen otsikon aihetta pikkuhiljaa. Alumiini vastaan alumiinia, kysyt? Tämä nimeäminen johtuu "pyöräperheen" uusimmasta tulokkaasta, ja kahden hienon pyörän omistajan dilemmasta valita jompikumpi lenkille. Onnekseni pyörät ovat luonteeltaan varsin erilaisia, vaikka lähtökohta, alumiini, onkin samaa 6061:stä. Pyörien rungot ovat samaa kokoa, mutta niiden geometriassa piilee pieniä eroja. GT on 26" kiekoille, uusi tulokas puolestaan massiivisille 29 tuumaisille hirviölimpuille. Jotkut arvostavat kuitenkin kuvia enemmän kuin näitä pieniä kirjainyhdistelmiä, joita sanoiksikin jotkut tituleeraavat, joten pidemmittä puheitta... BOOM!

Trek Gary Fisher Rig 29 SS vuosimallia 2011.

Big Slow, hirviök****jyrä, massiivinen maasturi, miten hyvänsä pyörää katsookin, se on todella ISO. Kuvassa tämä ei tietenkään välity, mutta kerrankin maastopyörä ei näytä alleni laitettuna sirkuspyöränä. Trekin valitsema Foxin keula on upea kuin mikä, ja jättää Gilan varjoonsa pahasti. Paikallinen ystävällinen herra Polkupyörämekaanikkinen tarjosi jälleen apuaan, ja keulapumpulla saatiin sisään vielä oikeat painelukemat. Edellinen omistaja oli selkeästi pitkä mies, mutta normaalipainoinen. Itse olen kaukana siitä (normaalipainosta), joten keulaan piti lisätä todella paljon lisää painetta, mutta nyt se toimii kuin joustava, pyöreähkö, kiinteä naisen paka... öh, siis jumppapallo. Toki pyörän ensimmäiset päivät vaikuttivat hieman ongelmallisilta, kun Trekin erikoinen ketjunkiristyssysteemi aiheutti päänvaivaa korkanneen säätöruuvin muodossa.

Korkannut lukitusruuvi (vasen kuva) ja uusi Liukkosen pultista haettu ruostumaton ihme (oikealla). Valinnan johdosta reissussa on nyt pidettävä mukana myös sopivaa lenkkiavainta, eikä vain kuuskulmasarjaa.

Nyt pyörä siis toimii vallan mainiosti, mutta nähtäväksi jää onko tämä keinusysteemi kaikkien internetwebin valittajien kiroama "löystyjä" vai toimiiko systeemi käytössäni mutkattomasti. Hyvä ystäväni D. Nikkinen suositteli pikalinkun vaihtoa pultilliseen versioon, jotta saataisiin maksimoitua nyyttönit ja vältyttäisiin pahamaineiselta kiekon ejakuloinnilta. Pikkuhiljaa päivitystarpeita on nähtävissä siis tässäkin raaserissa! Paljon niitä ei kuitenkaan ole, koska eihän tässä kalliissa häkkyrässä ole edes vaihteita! Single speed mofoooos!!!! "SS" tuo ihanan muodokas lyhenne on historian havinassa kääntynyt vaikka mihin. Shutzstaffelia tuskin kukaan haluaa muistella, mutta entäpä Super Snake, Stainless Steel, Scout Sniper, Solid Snake, Sylvia Saint ja mikseipä nyt sitten myös Steven Seagal!! Nyt kuitenkin siis Single Speed.

Oli miten oli, nyt minulla on kaksi hienoa pyörää ajokaudeksi, ja on enää vain miehestä kiinni mitä saadaan aikaiseksi kauden aikana. Vaihtoehdot lenkille ovat upeat: alumiini vastaan alumiinia, 26 tuumaa vastaan 29:ää, 18 vaihdetta vastaan yksi, RST vastaan Fox (ei kilpailua täällä, voisi sanoa "jäykkä vastaan jousto") ja niin edelleen. Eroja on, mutta niin on käyttötarkoituksissakin, Trekillä lunkkia raatamista samalla vaihteella, joka kuulemma on jokaisessa tilanteessa väärä, ja GT:llä raakaa raatamista maksimoiden suoritusta.

Kumpikin kuulostaa jotenkin huonolta, mutta uskokaa pois, en olisi kaikkea tätä aikaa käyttänyt pyörien laittamiseen ja hankkimiseen, mikäli kumpikaan noista vaihtoehdoista ei minulle maistuisi. Päinvastoin, en malta odottaa pääseväni taas ryteikköön rytisyttämään polkuja pitkin, oli alla kumpi tahansa näistä hienoista pyöristä.

Kevät ei enää hitaammin voisi koittaa!

PS. Pyöräjoukosta uupuu vielä keskitien kulkija... 605b täysjoustona! Ehkäpä lähiaikoina valmistuva vuosikausia jatkunut projekti luo mahdollisuuden tähän hankintaan... ;)

Polkaistaanpa vuosi käyntiin

No niin, nyt on aika rikkoa pitkään jatkunut blogihiljaisuus!

Vuosi 2014 koitti jo aikaa sitten ja kevätkin on edennyt jo pitkälle. Päivä on voitolla yön ja päivän jatkuvassa kamppailussa vuorokauden herruudesta, tässä läpi maapallon eliniän jatkuvassa oravanpyörässa. Noh, ainakin on sen verran päivänvaloa, että näkeepähän summata näppäimistön äärellä edesmenneen "pyöräilyvuoden 2013".

Voitaneen heti aluksi todeta kaunistelematta, että vuosi oli synkkä. Tavoitteet olivat korkealla, mutta täysin saavutettavissa, ja silti homma meni ryteikköön naama ja munat edellä. Kilometrejä kertyi - sen tarkemmin ynnäilemättä - noin 2500, mikä oli puolet itselleni asettamasta tavoitteesta. Pyöräilykauden viimeinen asiallinen rypistys tapahtui MTB Finlandian yhteydessä, kun ajoin n. 75 kilometriä ja samalla tapoin pyöräilymotivaation kerta heitolla. Kisan aikana luovuttanut ketju, voimansiirron rutina, vesisade, juoman loppuminen ja ylipäätään liika yrittäminen saivat mielen mustumaan siihen malliin, että loppuvuosi meni käytännössä perseen kuvaa sohvaan painaessa.

Tänä vuonna asiat pitää tehdä toisin. En aseta itselleni mitään tavoitetta kilometrien suhteen, vaan pyrin nauttimaan ajamisesta ilman sen monimutkaisempia lisärasitteita. Menen minne menen, pääsen minne pääsen. Omin voimin, mutta kuitenkin täydellä rytinällä ja suurella sydämellä. Eräänlaisena tavoitteena voisin kuitenkin pitää sitä, että haluaisin ottaa osaan erinäisiin maastopyöräilytapahtumiin, mikäli saan itseni edes jonkinlaiseen kuntoon niihin mennessä. Mahdollisia kisoja olisivat Nurmijärvi MTB, Hollolan maastotriathlonin lyhyempi matka, MTB Finlandia ja Tiirismaan valloitus. Matka näihin kisoihin on kuitenkin vielä pitkä, sillä tämä ihmishylky, missä mieleni majailee, on todella huonossa kunnossa. 

Tästä johtuen tärkeä osa pyöräilyvuotta olisi itsensä saaminen jälleen hyvään kuntoon. Talven aikana uudistunut into punttitreeniin ei ole auttanut asiaa, sillä kertynyt lihasmassa (ja rasva) on loppujen lopuksi vain lisämassaa mukana kuljetettavaksi, ja tämä tekee pyöräilyn aloittamisesta taas rankempaa. Noh oli miten oli, pitäähän miehellä lihasta olla! Tiedostan toki, että pyöräilyssä ylävartalon lihaksistolla ei nyt sen kummempaa käyttöä ole, mutta ei siitä tangosta millään spageteilla jaksa kiinni pitää.

Vuoden ensimmäiset pyöräilykilometrit ovat jo takana, ja tuntemukset takapuolessa parempia kuin viime vuonna. Tämän johdosta uskallan tehdä varsin uhkarohkean päätelmän; tästä tulee vielä hieno pyöräilyvuosi. Rohkeaa päätelmää tukee olemassaolonsa parhaassa iskussa oleva GT, sekä metallisen kylmään, mutta niin upeaan pyöräperheeseeni juuri liittynyt Trek Rig vuosimallia 2011/2012. Näistä kyseisistä kaveruksista lisää hieman myöhemmin! 

Kaiken kaikkiaan edellinen vuosi on nyt vain unohdettava, ja paikoitettava perse sohvan sijaan siihen täryjyrän kyytiin jota jotkut satulaksikin kutsuvat. Etukiekko kohti metsää, räät nenästä ja kammet pyörimään. Reseptissä on kaikki kunnossa, joten nyt on vain kokista kiinni muuttuuko homma iloksi vai trikoon puntista pursuavaksi kuraksi!